Tällä viikolla keskityn blogissa ensimmäistä kertaa texmexiin. Meksikon ja Texasin lahja kulinaariselle maailmalle tarkoittaa Suomessa yleensä rennon hauskoihin illanistujaisiin ”valmistettuja” mikrolämpimiä valmisvehnätortilloja, purkki-guacamolea, purkkisalsaa, sitä hirvitys-cheddarmönjää, paistettua valmismausteseoksella maustettua jauhelihaa ja broilerisuikaleita, ranskankermaa, raastettua emmentalia, pilkottua kurkkua, paprikaa ja sipulia ja salaattia. Sesonkina vappu ja uusivuosi. Been there, done that. Tein nyt asiat itse ja homma muuttui. 
OIKEAT RAAKA-AINEET, OIKEA MAKU
Texmexistä mainitseminen herättää nykyisin alati useammin kommentoinnin aidon meksikolaisuuden puolesta. Hyvä niin. Sitten vain tarvisi perehtyä aiheeseen. Etnisissä ruoissa tulee usein vastaan raaka-aineet. Pelkästään texmexin kohdalla tuotti päänvaivaa löytää tacojen leipomiseen tarkoitettua masa harina -jauhoja. Sattumalta niihin törmäsin. Sitä ennen ehdin tekemään taconi vehnästä. Molempi parempi. Pääongelma on tietenkin se, etten ole käynyt Meksikossa. Aidon oloista etnistä ruokaa saa Suomessa käsittämättömän harvoin. Ensimmäinen reissuni Italiaan muutti kaiken käsitykseni italialaisesta ruoasta, vaikka olin kuvitellut tehneeni sellaista jo vuosia. Suomessa on totuttu säästelemään makuja ja syyllistyn siihen yhä turhan usein.
OIKEAOPPISEMPIA TACOJA
Tacot ovat paljon muutakin kuin ne rapeat maissikuoret marketissa. Ne voivat olla myös pehmeistä tortilloista tehtyjä. Lisää tietoa tacoista Wikipediassa. Tortillojen tekeminen on todella helppoa ja nopeaa, joten kokeile ensi kerralla tehdä itse. Makua ei pysty vertaamaan kauppaversioon. Eihän niissä hirveästi makua ole, mutta suutuntuma ja rustiikkisuus nostavat fiiliksen toiselle levelille. Koska harjoittelen vasta itsekin, nojasin vehnätortilloissa -kirjan ohjeeseen ja hyvä tuli. Kirja on muutenkin loistava ja se antoi pohjaa muihinkin tämän viikon texmex-herkkuihin. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan opuksen BBQ-reseptejä mökillä. Tällä kertaa laitoin väliin naudanlapa-chilimuhennosta, oluessa haudutettua ja riivittyä karitsanpotkaa, mangosalsaa ja guacamolea. Reseptejä tulossa...

