Terveystalon ravitsemusterapeutti muistuttaa marjansyönnin hyödyistä. Kotimaisilla marjoilla on runsaasti erilaisia terveysvaikutuksia. Tiesitkö jo näistä?
Videolla: Suomalaistutkimus löysi uusia terveysvaikutuksia puolukasta viime vuonna.
Kotimainen marjasato kannattaa todella kerätä talteen, sillä marjat ovat tutkitusti terveydelle hyväksi. Ravitsemusterapeutti Päivi Lassila Terveystalosta kertoo, että runsaan marjansyönnin on muun muassa osoitettu madaltavan metabolisen oireyhtymän riskiä ja auttavan verensokerin säätelyssä sekä parantavan kognitiivista toimintakykyä.
– Marjojen syönti myös vähentää elimistön matala-asteista tulehdusta, ja sitä kautta edistää aivojen terveyttä ja ehkäisee esimerkiksi muistisairauksia, tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonisairauksia. Lisäksi marjat, etenkin mustikka ja mustaherukka, vähentävät silmien väsymistä näyttöpäätetyössä.
Lassila kertoo marjojen olevan hyvin ravintotiheitä: niissä on paljon ravintoaineita suhteessa energiamäärään.
– Niistä saadaan monipuolinen kattaus vitamiineja, hyviä rasvoja, kuitua ja etenkin polyfenoleita ja antioksidantteja, joita niissä on enemmän kuin esimerkiksi hedelmissä.
Tummat marjat erityisen terveellisiä - kannattaako valita pensas- vai metsämustikat?
Polyfenoleista puhutaan usein myös suklaan ja punaviinin yhteydessä, mutta marjat peittoavat nekin polyfenoleiden lähteenä. Kaikki marjat ovat terveellisiä, mutta marjan ulkonäöstäkin voi päätellä jotakin.
– Erityisen paljon polyfenoleja on tummissa marjoissa. Sen sijaan esimerkiksi marjan kirpeydellä tai makeudella ei ole tekemistä sen kanssa, kuinka ravintorikas marja on. Kullakin marjalla on omat tyyppipolyfenolit, joita ne sisältävät. Tärkeimpiä niistä ovat terveyttä monin tavoin tukevat antosyaanit, joita saadaan parhaiten tummansinisistä ja tummanpunaisista marjoista, kuten mustikasta, mustaherukasta, variksenmarjasta, puolukasta ja marja-aroniasta.
