Tuttujen ruokien sisältö ei välttämättä pian enää ole täysin entisensä.
Ruoantuotannon teknologian kehityksen saralla tapahtuu nyt paljon sellaista, mikä ei näy kuluttajalle.
Aiheesta keskusteltiin Huomenta Suomessa viime viikolla, kun vieraana olivat tutkimuspäällikkö Emilia Nordlund Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä sekä biotekniikan tohtori Lauri Reuter, joka on myös perustajaosakas Nordic Foodtech VC -yhtiössä.
– Pääasiallisesti tuotetaan uusia raaka-aineita, monipuolistetaan raaka-ainepohjaa teollisuuden käyttöön. Lopputuotteet, joita kuluttajan lautaselle asetetaan, ovat hyvin tuttuja ja turvallisia, selittää Nordlund.
Hän pitää hyvänä asiana sitä, että monipuolistetaan raaka-ainetuotantoa, mutta ei välttämättä tarvitse tuoda jännittäviä uusia tuotteita kuluttajille, jotka voisivat aiheuttaa hämmennystä tai jopa pelottaa.
Lue myös: Dubai-suklaasta löytynyt syöpää aiheuttavia ainesosia Euroopassa
Sirkkabuumista on opittu
Kymmenen vuotta sitten Suomessa elettiin sirkkabuumia, ja heinäsirkoista povattiin vaikkapa hampurilaispihvin korvaajaa. Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Siinä ehkä tarjottiin arvoa, jota siinä ei välttämättä ollut. Tarjottiin sirkkoja lihan korvaavana tuotteena. Verrattiin paljon, että sillä oli pienempi jalanjälki kuin esimerkiksi naudanlihalla, mutta sirkan käyttö ei kuitenkaan korvannut naudanlihaa, Reuter arvioi.
Hänen mukaansa sirkkoja laitettiin leipiin ja välipalatuotteisiin korvaamaan pähkinöitä eli eläinproteiinilla päädyttiin korvaamaan kasviproteiinia.
