Lakialoitteella pyritään puuttumaan yksityisten parkkifirmojen toimintaan. Tarkoituksena on korjata yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyviä ongelmat ja ristiriitaisia laintulkintoja. Valtaosa kansanedustajista tukee aloitetta.
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen haluaa korjata yksityisen pysäköinninvalvonnan ongelmia lakimuutoksella. Tänään jätetyssä lakialoitteessa on mukana yhteensä 121 kansanedustajaa kaikista eduskuntaryhmistä.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan laajentumisen myötä kansalaiset ovat Kiljusen mukaan joutuneet yhä useammin tulkinta- ja kiistatilanteisiin, joissa heidän oikeusturvansa on heikko.
– Samalla riita-asiat pysäköintifirmojen määräämistä valvontamaksuista, erityisesti niiden oikeellisuudesta ja kohtuullisuudesta, ovat lisääntyneet niin kuluttajariitalautakunnassa kuin tuomioistuimissakin, mikä on kasvattanut ruuhkaa jo ennestään kuormittuneissa oikeusasteissa.
– Lakialoitteen pääasiallisena tarkoituksena on muuttaa lakia siten, että yksityisten pysäköinninvalvontayritysten antamat kohtuuttomat pysäköintivirhemaksut ja parkkisakoilla rahastaminen loppuvat, painottaa Kiljunen.
4:12
