Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala antaa ymmärtää, että mestaritiimin kuljettajakokoonpanoon voi tulla muutoksia.
Toyotan rallitalli valmistautuu parhaillaan Japanissa kauden loppuhuipennukseen ja kotikisaansa. Vaikka kaikki mestaruudet ovat jo niin sanotusti takataskussa, käydään kulisseissa kovaa peliä ensi kauden kuljettajista.
Toyotan WRC-tallin päällikkö Latvala on jo pitkään korostanut, ettei nykyistä kokoonpanoa tarvitse vaihtaa, sillä Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans sekä kolmatta autoa jakaneet Sebastien Ogier ja Esapekka Lappi toivat jättipotin tällä kaudella. Toyota kaappasi tänä vuonna sekä kuljettajien, kartanlukijoiden että valmistajien MM-tittelit.
LUE MYÖS: Kommentti: Esapekka Lappi tekee jotain, mikä on toistaiseksi ollut vain mestareiden etuoikeus - Hyundai-pesti on uhkien ja mahdollisuuksien järkiavioliitto
Ott Tänakin ilmoitus lähteä Hyundain tallista laittoi kuskiruletin uusiksi. MTV Urheilun tietojen mukaan Esapekka Lapilla olisi jo kontrahti Hyundain kanssa, joten iso määrä tietotaitoa on valumassa Toyotalta korealaisvalmistajan leiriin.
Tiimipomo Latvala harkitsi sanojaan tarkasti, kun MTV Urheilu kysyi häneltä tiimin ensi kauden kuskikokoonpanosta.
– Kuukausi sitten näytti vielä aika selkeältä, mutta muutokset voivat olla mahdollisia. Mitään ei ole päätetty virallisesti. Tiimit tiedottavat asioista aikanaan, Latvala sanoi.
Tänakin huhuttiin alun perin matkaavan takaisin M-Sport Fordin leipiin, mutta brittitiimin taloudelliset resurssit eivät välttämättä riitä virolaistähteen. Toinen mahdollinen vaihtoehto Tänakille olisi, mikäli ura vielä jatkuu, paluu Toyotalle, mistä mies lähti pienen myrskyn saattelemana mestaruuskautensa 2019 jälkeen.
