Teemu Suninen palaa pian kansainvälisille erikoiskokeille.
Portugalilaistiimi The Racing Factory on vahvistanut, että Suninen ajaa tallin kuljettajana rallin EM-sarjassa kaudella 2026. Tiimi halusi miehistöönsä kokeneen kuskin, jolla on kokemusta rallin MM-sarjan pääluokasta saakka.
Suninen ei kilpaillut lainkaan viime kaudella, mutta hän teki helmikuussa paluun MM-sarjaan Ruotsin osakilpailussa. Suninen ja kartanlukija Janni Hussi ajoivat Ruotsin MM-rallin WRC2-luokan kisassa italialaistiimi Delta Rallyn Toyota GR Yaris Rally2 -autolla, jolla he ottivat lopulta kakkossijan. Suninen kävi voitosta kovan taiston toista suomalaiskuskia, Roope Korhosta, vastaan.
The Racing Factory ei kertonut, millä autolla Suninen kilpailee EM-sarjan erikoiskokeilla. Portugalilaistiimiltä löytyy tiettävästi kaksi Skoda Fabia RS Rally2 -kilpuria, joten todennäköisesti suomalaiskuskin tuleva työväline on tshekkivalmisteinen.
EM-kauden avauskilpailu ajetaan Espanjassa 17.–19. huhtikuuta.
– Tämä tiimi on erittäin motivoitunut, kunnianhimoinen, tulevaisuuteen suuntautunut ja aidosti halukas kasvamaan kansainvälisellä tasolla. EM-sarja on erittäin kilpailullinen ja vaatii paljon sekä kuljettajilta että tiimeiltä, joten uskon, että tästä tulee erittäin mielenkiintoinen haaste, Suninen kertoi.
– Olen motivoitunut aloittamaan työn ja tuomaan kokemukseni mukaan, jotta voimme saavuttaa vahvoja tuloksia, lisäsi Suninen, joka on saavuttanut MM-sarjan pääluokassa kolme palkintosijaa.
The Racing Factoryn toimitusjohtaja Aloísio Monteiro korosti sopimuksen merkitystä portugalilaistallille.
– Teemu Sunisen saapuminen on tärkeä virstanpylväs The Racing Factorylle. Hän on kuljettaja, jolla on kansainvälisesti tunnustetut näytöt, kokemusta korkeimmalta tasolta sekä kyky tuoda projektiimme sekä urheilullista että teknistä arvoa.
– Tämä yhteistyö vuodelle 2026 heijastaa kunnianhimoa, jota olemme osoittaneet, sekä selkeää haluamme jatkaa kasvua Euroopan tasolla, Monteiro sanoi.
