Kuun kiertänyt Nasan Artemis 2 -lento on palannut Maahan.
Nasan astronautit Reid Wiseman, Christina Koch ja Victor Glover sekä kanadalainen astronautti Jeremy Hansen palasivat Maahan lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Astronauteilla on takanaan yli 1,1 miljoonan kilometrin matka avaruudessa. Orionin nelihenkinen miehistö teki historiaa saavuttamalla kaukaisimman etäisyyden Maasta kuin kukaan aiemmin.

Laskeutui lähelle Kalifornian rannikkoa
Orion-alus laskeutui Tyyneenmereen lähellä Yhdysvaltain Kalifornian rannikkoa varhain lauantaina Suomen aikaa. Lentoa johtanut astronautti Reid Wiseman vahvisti tilanteen olevan vakaa aluksen laskeutumisen jälkeen.
Aluksen on saapui Maan ilmakehään noin kello 2.53 Suomen aikaa ja molskahti Tyynen valtamereen Kalifornian edustalle kello 3.07 aamulla.
Sääolosuhteet Tyynenmeren alueella ovat ihanteelliset, kertoi Nasan tiedottaja Rob Navias uutiskanava CNN:lle.
– Tuulen nopeus on vain 10 solmua (noin 5 metriä sekunnissa) ja aallonkorkeus alle 1,2 metriä, Navias sanoi.
Alus saapui ilmakehään noin 40 000 kilometrin tuntivauhtia. K


