Aarno Malin kahlasi lastenkidutuspornoa lähes kahden vuoden ajan kirjoittaessaan kammottavista pedofiiliyhteisöistä – kunnes yhtäkkiä tajusi tarvitsevansa kipeästi ammattiapua: "Sairaanhoitajatkin järkyttyivät, istuimme vain hiljaa"

Tuhansien kuvien kahlaus

Jutun teon aikana Malin tutustui kammottaviin sivustoihin niin perinpohjaisesti kuin kykeni.

– Näin varmasti tuhansia kuvia. Videoita en katsonut, koska ne olisi pitänyt ladata koneelle, ja se olisi ollut laitonta. Näin kuitenkin sellaisia 10–15 sekunnin videonpätkiä, koska niitä oli välillä jaettu sivustoilla automaattisesti avautuvina gif-tiedostoina.

Malin kertoo urakkansa aikana tunteneensa sisällään jatkuvaa konfliktia. Hän halusi pysyä järkyttävästä materiaalista erossa.

Hirveä ilmiö vaikutti olevan suosittu, mutta kuitenkin samalla ihmisiltä hyvin pimennossa. Siitä oli pakko kirjoittaa.

– Piiskasin itseäni sillä ajatuksella eteenpäin, että kukaan muu ei tästä Suomessa varmaan tiedäkään, jos en ota tästä selvää ja kerro. Nujertavinta oli ajatus siitä, että sadistiset pedofiilit eri puolilla maailmaa olivat löytäneet Tor-verkon avulla toisensa ja muodostaneet yhteisön, jossa he auttoivat ja neuvoivat toisiaan.

Lääkäri järkyttyi, kun Malin kertoi näkemästään

Työnsä Malin aloitti syksyllä 2016, ja jutun julkaisu venyi viime vuoden kesäkuulle. Koko sen ajan hän pysytteli kärryillä pedofiiliyhteisöjen tapahtumista ja seurasi ilmiötä aktiivisesti.

Lähes kaksi vuotta aiheen parissa olivat henkisesti musertavia.

– Ensimmäiset kuukaudet olin kestojärkytyksen vallassa. Joka päivä sukelsin syvemmälle maailmaan, josta en voinut puhua kenellekään, koska kukaan ei kestänyt kuunnella. Aika oli varmasti painajaista vaimollenikin, koska olin omissa ajatuksissani koko ajan, Malin huokaa.

Lopulta hänen oli pakko soittaa auttavaan puhelimeen. Sieltä neuvottiin varaamaan aika lääkärille. Lääkäri olikin lopulta ensimmäinen henkilö, joka istui alas ja kuunteli Malinin sydämeltään vuodattamat kokemukset.

Myös lääkäri oli järkyttynyt kuulemastaan ja järjesti Malinille ajan kahden psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

– Mutta hekin olivat niin järkyttyneitä, etteivät shokiltaan keksineet mitään sanottavaa, ja istuimme vain kolmistaan hiljaa. Kuukauden jälkeen tapasimme uudelleen, ja silloin juttelu sujui, koska he olivat prosessoineet asiaa keskenään.

Kuukausien kuluessa tuska alkoi hiljalleen helpottaa, ja Malin kykeni käsittelemään aihetta analyyttisemmin. Hänen näkemänsä asiat ponnahtelivat silti mieleen päivittäin ja synnyttivät yhä epäuskoisia tuntemuksia.

Oman lapsen syntymä laukaisi trauman

Suurin pelko jutun tekemisen aikana oli ollut, ettei sitä julkaistaisi lainkaan.

– Aihe oli niin kamala, että siellä [Suomen Kuvalehdessä] ilmeisesti ihmeteltiin, mitä tämän kanssa pitäisi tehdä. Ymmärrän sen täysin, koska jutun teko oli kaikille osapuolille aika hämmentävä kokemus, Malin sanoo.

Kun juttu julkaistiin, Malin oli enemmän kuin helpottunut urakan loppumisesta. Samoihin aikoihin hänelle oli syntynyt oma lapsi, joka toi aiheen takia tunteita pintaan aivan uudella tavalla.

– Kävin sen takia traumaterapiassakin muutaman kerran puhumassa.

Suomessa paljastunut pedofiilirinki toi aiheen pinnalle

Artikkelista ihmisiltä saatu palaute on ollut lähes yksinomaan sekoitus järkyttyneisyyttä ja kiitollisuutta kauheuksien tuomisesta ilmi. Juttu jäi Malinin mielestä julkaisuaikaan kuitenkin turhan vähälle huomiolle.

Hiljan Suomessa paljastui laaja lasten hyväksikäyttörinki, johon liittyi myös sadistisia piirteitä. Vasta se ponnautti aiheen toden teolla pinnalle.

– Juttuni alkoi elämään uutta elämää somessa. Sen jälkeen tuli olo, että koko urakka oli ehdottomasti sen arvoista. Asialle oli jollain tapaa ollut helppo ummistaa silmänsä, kun sitä ei todistettavasti tapahtunut Suomessa. Nyt se tuli lähelle, hän kertoo.

Tekisitkö saman uudelleen?

Vuoden ja kahdeksan kuukauden aikana kerätystä tiedosta vain jäävuoren huippu mahtui Suomen Kuvalehdessä julkaistuun juttuun. Malin seuraa yhä toisinaan pedofiilien keskusteluja, mutta ei vilkaisekaan kuvamateriaalia.

Aineksia olisi hänen mukaansa kirjaankin. Vakaakupissa painaa se, että sen kirjoittaminen vaatisi jälleen uutta sukellusta ihmisen pahuuteen.

– Sen hurtcoren todellisuus on oikeasti vielä kauheampi, kuin mitä juttuni perusteella voisi kuvitella. Aiheesta olisi tärkeää kirjoittaa lisää, sillä sen vaara on läsnä Suomessakin. Täällä on ihmisiä, jotka haluavat tehdä äärimmäistä pahaa pienille lapsille, eikä siltä saa ummistaa silmiään. Keneltäkään ei kuitenkaan voi vaatia kirjoittamaan oman terveytensä kustannuksella, Malin muistuttaa.

Viimeinen kysymys kirjoittajalle onkin, tekisikö hän artikkelinsa nyt, jos tietäisi, mitä joutuisi näkemään.

Malin pohtii vastaustaan pitkään. Hän puntaroi juttunsa merkitystä, mutta toisaalta sen vaikutusta hänen elämäänsä.

– Kyllä vissiin, hän huokaisee.

Lue myös: Kidutusvideon hallussapito tai lastenraiskausoppaan jakaminen ei johda rangaistukseen – Suomen laki sulkee silmänsä netissä leviävältä äärimmäiseltä julmuudelta