Maisa Inkeroinen aloitti alkoholin käytön jo 12-vuotiaana ja kertoo häpeän varjostaneen avun hakemista.
Tuhannet suomalaiset kärsivät päihderiippuvuudesta, josta voi toipua pitkäjänteisellä työllä ja isoilla elämäntapamuutoksilla.
Niin kävi myös elintapavalmentaja Maisa Inkeroiselle. Hän vieraili Huomenta Suomen aamussa kertomassa omasta päihde- ja huumetaustastaan sekä syömishäiriöstään.
Inkeroinen kertoo päihdekierteensä käynnistyneen koulukiusaamisen seurauksena.
– Olen hyvästä ja turvallisesta kodista lähtöisin, Inkeroinen kertoo taustastaan.
Hän joi ensimmäisen kerran alkoholia vain 12-vuotiaana.
– Vuoden päästä siitä se lähti kunnolla käyntiin. Ensin alkoholia, yläasteen jälkeen kannabiskokeiluja ja sitten 17-vuotiaana kovat huumeet, hän luettelee.
Päihteet toivat helpotusta ikäviin tuntemuksiin. Ne takasivat myös koviksen roolin, joka sai muut ikätoverit pelkäämään häntä ja lopulta vähensi myös kiusaamista.
– Kun porukka rupesi pelkäämään minua, se tuntui hyvältä, hän muistelee.
Inkeroinen sanoo ymmärtäneensä riippuvuuden luonteen vasta aivan loppuvaiheessa ennen hoitoon päätymistään.
– En ymmärtänyt, että minulla on sairaus. Tiesin, että minulla on ongelma, mutta vasta loppupuolella rupesin käsittämään, että ehkä minulla on ongelma tämän asian kanssa, koska tämä kuljettaa koko ajan elämääni, hän kertoo.
