Johanna Aatsalo oli seitsemän vuotta suhteessa alkoholistin kanssa. Lopulta mittari tuli täyteen.
2 784 päivää. Niin kauan toimittaja ja kirjailija Johanna Aatsalo oli parisuhteessa alkoholistin kanssa.
– Se on rankkaa, koskettavaa ja valtavan henkilökohtaista, Aatsalo sanoo Huomenta Suomessa.
Aatsalo kirjoitti kokemastaan kyseistä numerosarjaa nimenään kantavan kirjan (WSOY, 2025). Teos toimii vertaistukena muille.
"Väliin mahtui pitkiä, hyviä jaksoja"
2 784 päivästä muodostuu seitsemän vuoden aika. Se on pitkään.
– Siellä oli paljon toivoa. Väliin mahtui pitkiä, hyviä jaksoja, jolloin saatiin elää hyvää elämää, Aatsalo kuvaa.
Kumppani yritti saada ongelman hallintaan: hän esimerkiksi kävi usein päihdehoitolaitoksissa. Toivo leimahti vuosien varrella aina uudelleen.
Juomisputket eivät kuitenkaan katkenneet, ja hiljalleen ne myös pidentyivät. Mukaan tuli salailua.
Lue myös: Kimmo veti ensikännit 10-vuotiaana – lopulta viina vei monta vuosikymmentä
Alussa rakkauden ruusunpunaiset lasit hämärsivät ongelmaa. Esimerkiksi lomamatkalla Aatsalo ajoi, koska kumppani oli menettänyt korttinsa; matkalla pysähdyttiin ostamaan alkoholia.
– Silloin en oikeastaan vielä ymmärtänyt, millaisesta sairaudesta on kyse. Ajattelin, että minä järjestän asiat niin, että hän saa asianmukaista hoitoa, voi toipua, ja sitten jatkamme tätä ihanaa elämäämme. Se oli näitä rakastumisen alkuvaiheita, Aatsalo kuvaa.
