Radiojuontaja Suvi Hartlin saapui Radiogaalan yhdessä juontajakollegoidensa kanssa.
Radiogaalassa palkitaan vuosittain alan tekijöitä ja mieleenpainuvimpia saavutuksia. Tänä vuonna palkinnot jaettiin Hybridiarena Hypessä Espoossa 10. huhtikuuta.
Radiojuontaja Suvi Hartlin muisteli punaisella matolla yhtä ikimuistoisinta hetkeä hänen radiouraltaan. Hänen kollegansa Kimmo Vehviläinen oli täyttänyt radiostudion kukilla.
– Kun lähdin edellisistä duunistani, mitä tein Kimmon kanssa, hän oli täyttänyt studion kukilla. En tarkoita, että siellä olisi ollut kimppu tai kaksi, vaan se oli todella ammuttu täyteen. Siellä tuoksui taivaallisen hyvältä. Aloin itkemään välittömästi, että herran jumala, miten huomioiva ihminen voi olla, Hartlin muistelee.
– Nyt jatkan tällä samalla linjalla, että edelleen sama Kimmo, Hartlin sanoo.
Lue lisää: Esko Eerikäinen purki radiogaalan jälkeistä pettymystään: ”Mehän emme tee radiota palkintojen takia”
Minna Kuukka puolestaan kertoi, että erityisesti tiiminvaihdokset ovat aina jännittäviä etappeja uralla.

