Kesäkunnon havittelu voi kaventaa käsitystä hyvinvoinnista.
Laihuuden ihannointi on yhä hyvin voimakkaasti läsnä yhteiskunnassa. Lähestyvän kesän voi tunnistaa esimerkiksi työpaikan kahvipöydissä käytävästä laihdutustavoitteiden pohtimisesta.
Moni muistaa, että viime vuosina on paljon ollut puhetta kehopositiivisuudesta. Nyt fokus on kuitenkin kääntynyt taas laihduttamisen korostamiseen.
– Kehohan on aika kovaa valuuttaa tällä hetkellä, arvioi syömisen psykologiaan ja sen erilaisiin haasteisiin erikoistunut erikoispsykologi ja psykoterapeutti Katariina Meskanen Huomenta Suomen aamussa.
Lue myös: Kolme faktaa lihavuuden hoidosta: "Merkki, ettei kannata jatkaa riistokuurien etsimistä"
Laihuuden tavoittelu on taas hyväksyttävää
Meskasen mukaan nyt on hyväksyttävää seurata omaa kehoa eri tavoin. Kehoa on trendikästä mitata, punnita ja samalla myös kontrolloida syömistä.
– Esikuvamme eli Hollywood-julkkikset pienenevät pienenemistään, ja se kapeuttaa kauneusihanteitamme. Olemme aika hankalassa tilanteessa kehonkuvan kanssa, Meskanen kertoo.
Laihuuden tavoittelu on normalisoitunut. Muutoksesta kielii esimerkiksi se, että laihdutuslääkkeiden käyttö on yleistynyt ja ihmiset käyttävät niitä vapaammin.
– Kun on paljon apukeinoja käytössä, siitä tulee arkipäiväistä ja normalisoitua, Meskanen arvioi.
