Aava Lievonen on seurustellut yli kaksi vuotta. Hänen seurustelukumppaninsa seurustelee myös toisen henkilön kanssa. Aavallakin oli aiemmin myös toinen suhde, mutta se päättyi viime syksynä. Tällä hetkellä Aava katselee ympärilleen ja hänellä on seuranhakuilmoitus deittipalvelussa.
Kyse on polyamoriasta.
– Ei tämä ole salaisuus. Kerron esimerkiksi deittipalstalla polyamoriasta. Mitään negatiivisia reaktioita en ole kohdannut, kertoo Lievonen.
Lievonen on 23-vuotias vapaa toimittaja ja opiskelija, joka haluaa puhua julkisesti polyamoriastaan.
– Kun ihmiset näkevät aiheesta juttuja, he huomaavat, ettei asiassa ole mitään pelottavaa. Se voi myös tuoda lohtua jollekin, joka miettii, onko paha ihminen, jos parisuhteessa ollessaan ihastuukin johonkin toiseen ihmiseen.
Hän uskoo, että pettämiseen päädytään, kun ei nähdä muita vaihtoehtoja.
– Haluan näyttää, että ihmissuhteensa voi rakentaa toisinkin.
"Kaverit suhtautuvat hyvin"
Lievosen ystävät eivät ole kummastelleet hänen kahta samanaikaista seurustelusuhdettaan.
– Kaverit suhtautuvat hyvin. Toki, kun aloin seurustella kahden kanssa yhtä aikaa, jotkut kyselivät, miten se toimii. Kaveripiirissäni on paljon vapaamielisiä ja samanhenkisiä ihmisiä, mutta ei kaikilla ole useita parisuhteita samanaikaisesti. Olisi uuvuttavaa, jos koko ajan joutuisi selittelemään elämäntapaansa.
Lievonen tutustui polyamorisiin suhteisiin, kun hän tapasi mukavan kaverin, jolla oli jo tyttöystävä.
– Toki olin kuullut polyamoriasta. Jouduin sitten miettimään asiaa ja totesin, että minulle on ok, jos mukava tyyppi haluaa olla minunkin kanssani, vaikka hänellä on tyttöystävä. Tyttöystävän pitää tietenkin tietää minusta ja heillä on oltava avoin suhde.
"Ei ole turhia rajoituksia"
Lievonen uskoo, että hän saa suhteistaan enemmän kuin jos olisi vain yhden kumppanin kanssa.
– Ei ole turhia rajoituksia. Jos tapaan uusia, kiinnostavia ihmisiä, olen vapaa tutustumaan heihin lähemmin. Toki pelisäännöistä on sovittava tarkkaan nykyisen kumppanin kanssa.


