Romanit saapuivat Suomeen yli 500 vuotta sitten, mutta heitä kohtaa esiintyy yhä ennakkoluuloja esimerkiksi työelämässä.
Syrjintä työmarkkinoilla hidastaa yhä romanien työllistymistä ja lisää terveyseroja valtaväestöön verrattuna.
Tutkimustieto osoittaa, että romanien työttömyys on moninkertainen verrattuna muuhun väestöön.
Romanien kouluttautuminen on lisääntynyt selvästi viime vuosikymmeninä, mutta koulutuspolut ovat edelleen epätasaisempia ja katkonaisempia kuin valtaväestöllä.
Helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestön Fidan tuoreessa HERO-hankkeessa on pyritty räätälöimään romaneille koulutusohjelma, joka vastaisi heidän erityistarpeisiinsa Suomessa ja Latviassa.
Ensimmäiset kurssit järjestettiin lokakuussa ja toinen alkoi maaliskuussa.
Lue myös: Romanit kokevat syrjintää kaikilla elämän osa-alueilla – jopa sukunimiä joudutaan vaihtamaan
Syrjintä alkoi jo työvoimatoimistossa
Yksi kurssilaisista on päihde- ja mielenterveysalan koulutuksen saanut Krista Hagert.
Tunneilla on Hagertin mukaan käyty läpi muun muassa arjen hallintaa sekä opiskeltu digitaitoja ja annettu työkaluja verkostoitumiseen.
