Maijan* perheen elämä kääntyi päälaelleen kertaheitolla, kun esikoispojalla todettiin erittäin harvinainen Bantin oireyhtymä.
Pienessä pohjoisen kunnassa asuvan Maijan piinaava jakso elämässä alkoi kesällä 2007, kun tuolloin 7-vuotias esikoispoika Niilo* alkoi kärsiä epämääräisistä vatsavaivoista. Kolmatta lastaan odottanut sairaanhoitaja Maija huolestui oireista ja vei Niilon neuvolääkärille.
Kun verikokeissa paljastui poikkeuksellisen matalat trombosyytti- ja leukosyyttiarvot, kontrolloitiin niitä terveyskeskuksessa muutaman kerran. Lääkärin mielestä Maija kuitenkin ylireagoi. Kun terveyskeskus kieltäytyi ottamasta Niiloa enää laboratoriokokeisiin, Maija vei poikansa lastenlääkärille Rovaniemelle. Oulun yliopistollisen sairaalan ohjeistuksella veriarvoja päätettiin seurata puoli vuotta.
Lokakuussa perhe sai lisää murehdittavaa, kun perheenisä Antti* sai tiedon työpaikkansa lopettamisesta. Alkoi työnhaku, sillä pian viisihenkinen perhe ei leivättä eläisi.
Joulukuun alussa Maija synnytti kolmannen lapsensa ja Antti sai työpaikan 250 kilometrin päästä kotoa.
"Tuntui, että tukehdun siihen paikkaan"
Kun Niilon veriarvoja oli seurattu puoli vuotta, eikä parannusta niissä ollut, veivät Maija ja Antti Niilon Ouluun tutkimuksiin.
Vatsan ultraäänessä löytyi suurentunut perna, suonikohjumuodostelmia ja painetta porttilaskimossa. Niilo sai diagnoosiksi Bantin taudin. Lääkäri ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa.
– Ei sitä tunnetta osaa sanoin kuvailla, kun lääkäri toteaa, ettei hän ole koskaan nähnyt tällaista potilasta eikä tiedä miten hoidot jatkuisivat. Tuntui, että tukehdun siihen paikkaan, en saanut henkeä. Hän käski meidän tulla takaisin kahden viikon päästä, sillä ruokatorven suonikohjut vaativat pikaista hoitoa. Minä pelkäsin, ettei poikani edes eläisi kahta viikkoa.


