Veripalvelu toimii myös poikkeusoloissa eikä se siis sulje oviaan. Luovutukseen lähetetään edelleen kutsuja, kertoo Veripalvelun vastaava lääkäri.
Kansalaisten tulee pysyä kotona. Turhaa kokoontumista on syytä välttää. Hallituksen ohjeet koronakriisin varalle ovat jo kaikille tuttuja.
Silti sairaalat tarvitsevat verivalmisteita myös koronaeristyksen aikana, muistuttaa Veripalvelun vastaava lääkäri Johanna Castrén. Veripalvelu toimii myös poikkeusoloissa eikä se siis sulje oviaan.
Epidemia-aikoina veren käyttötarve usein laskee
Hätään ei ole syytä, sillä verestä ei Suomessa ole koronan vuoksi pulaa.
– Pyrimme toimimaan niin, ettei verenluovuttajista tai verivalmisteista tule kummastakaan pulaa, ja pyrimme vastaamaan sairaaloiden tarpeeseen. Viime päivinä verenluovuttajia on käynyt tavallista vähemmän ja luovuttajia tarvitaankin nyt, jotta varastomme eivät hiivu, Castrén Veripalvelusta kertoo.
Toisin kuin voisi luulla, Castrénin mukaan epidemia-aikoina veren käyttötarve usein jopa laskee. Koronapotilaiden hoidossa ei tarvita verivalmisteita, ja suunniteltuja toimenpiteitä sairaaloissa siirretään poikkeuksellisen tilanteen vuoksi. Samalla sairaalan toimintaa ohjataan muotoihin, joissa verta ei niin tarvita.
– Kun suomalaiset ovat tällä tavoin sairaana, verivalmisteiden kysyntä ei kasva. Keuhkokuumetta tai vakavaa hengitysvajetta ei hoideta verivalmisteilla. Se on verenluovutustoiminnan näkökulmasta hyvä asia, Castrén sanoo.
Se, että suomalaiset sairastuvat, ei siis uhkaa verivarantoja. Osa veriryhmistä on kuitenkin niin sanotusti alttiimpia kriisitilanteille kuin muut: yleensä kriisitilanteissa, kuten onnettomuuksissa, tarvitaan eniten niin kutsuttua hätäverta eli O- -ryhmän verta. Sitä voi antaa kaikille veriryhmästä riippumatta.
– Tuli mikä tahansa hätätilanne, niin O- -veren suhteen tarvitaan yleensä ensimmäisenä eniten luovuttajia ja varasto uhkaa hiipua ensimmäisenä. Korona sinällään ei kuitenkaan muuta tätä tilannetta, koska koronapotilaat eivät tarvitse verivalmisteita, Castrén kuvaa.


