Sara Siipola kertoo saaneensa tappouhkauksia UMK:n aikaan.
Radioalan tekijät kokoontuivat palkitsemaan Suomen kaupallisen radion parhaimmistoa 10. huhtikuuta Espoon Hybridiareena Hypeen. Paikalle saapui artisti Sara Siipola, joka esittää gaalassa uuden kappaleensa.
Siipola osallistui vuonna 2024 Uuden Musiikin Kilpailuun sijoittuen toiseksi. Hän sanoi punaisella matolla, että kakkosija ei jäänyt harmittamaan.
– Minua oikeastaan pelotti, että voitan. Ihan sen takia, etten tiedä mitä olisin tehnyt. Olisinko mennyt vai en. Maailman tilanteen takia, Siipola paljastaa.
Israelin osallistuminen herätti tuolloinkin keskustelua käynnissä olevan Gazan sodan vuoksi. Yleä ja UMK:ta vaadittiin Euroviisuja Israelin osallistumisen vuoksi.
– Silloin se kaikki alkoi. Se oli kauheaa se ryöpytys, Siipola muistelee.
Hän kertoo saaneensa Instagramissa karmivia viestejä.
– Tappouhkauksia, jos menet niin... En varmastikaan ollut ainoa, joka sai. Kävi tosi kuumana jengi. Mitä tahansa olisin valinnut, jengi olisi suuttunut.
Kuinka raskasta tilanne oli artistille? Katso koko haastattelu ylhäällä olevalta videolta!
