Pikkupoika älysi soittaa numeroon 112, koska se oli lukenut hänen leluambulanssinsa kyljessä. Pojan nokkelasta toiminnasta kertoo muun muassa BBC.
5-vuotias brittiläinen Josh Chapman on saanut paljon kehuja, sillä hän keksi soittaa leluambulanssinsa kyljessä näkyneeseen hätänumeroon "112" sen jälkeen, kun oli löytänyt äitinsä Carolinen makaamasta lattialla tiedottomana perheen kotona Telfordissa 28. heinäkuuta. Kotona oli ollut myös Joshin puolitoistavuotias pikkuveli.
Isossa-Britanniassa hätänumerona toimii sekä "999" että "112". Joshin ansiosta ensihoitajat pystyivät saapumaan perheen kotiin ja antamaan äidille hänen tarvitsemaansa ensiapua. Myöhemmin Caroline tulikin tajuihinsa.
Syynä tajuttomuuteen insuliinisokki
Diabetesta sairastava Caroline oli saanut insuliinisokin. Terveyskirjasto kertoo, että sillä tarkoitetaan tajuttomuuden tilaa, joka johtuu hyvin alhaisesta ja pitkään kestäneestä verensokerista.
– Yleensä tunnen, kun verensokeritasoni putoavat, mutta tuolla kertaa en. Josh kertoi, että hän oli mennyt hakemaan karkkia, mutta kun niitä ei ollut kipossa, hän päätti soittaa ambulanssin, Caroline kertoi Daily Mailille.
Äidin mukaan Josh pitää kovasti leikkiautoista, etenkin hätäajoneuvoista. Caroline ei itse ollut edes tajunnut, että ambulanssin kyljessä oli hätänumero.
Caroline kertoo olevansa äimistynyt poikansa toiminnasta. Hän kertoo, että Josh ei ole koskaan ennen soittanut puhelimella.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
