Syövän aiheuttamat rajut muutokset kokenut ex-missi Heidi Willman kertoo, ettei ole halunnut katkeroitua vastoinkäymisten keskellä.
Huomenta Suomessa vieraillut Vuoden 2001 Miss Suomi Heidi Willman kertoo, että hänen suhteensa kehoon ja naiseuteen on muuttunut vuosien varrella.
Willman puhui lähetyksessä rintasyövästä, toipumisesta sekä rintojen ja munasarjojen poistosta ja siitä seuranneista varhaisista vaihdevuosista.
Willman kuvailee elämänsä muistuttavan "mieletöntä vuoristorataa" ja kertoo, ettei ole halunnut katkeroitua vastoinkäymisten keskellä.
Lue myös: Tällaisessa kodissa Heidi Willmam asuu – erikoinen löytö vaatekaapista!
Missivuosista syöpädiagnoosiin
Willman kertoi halunneensa Miss Suomi -kilpailuun itse ja haaveilleensa tittelistä jo lapsena.
– Iskä ja äiti ovat kertoneet, että he kysyivät minulta kun olin 7-vuotias lapsi, että miksi haluan isona. Minä olen sanonut, että musta tulee Miss Suomi, Willman kertoo.
Kilpailuun valmistautuminen oli Willmanin mukaan tavoitteellista.
– Oli tosi tiukat treenit Miss Suomi -kisoja varten. Ei sinne muuten kannata lähteä kuin voittamaan, Willman sanoo nyt.

