Seela Sella nähdään jouluna Pamela Tolan uudessa elokuvassa, jota kuvataan nyt kesällä. Vuonna 2024 aivoinfarktin saanut näyttelijä kertoi vuosi sitten jäyttäytyvänsä pois isoista rooleista.
88-vuotias näyttelijä Seela Sella nähdään Pamela Tolan Teräsleidit – kuin viimeistä päivää -komediassa. Ensi-iltansa elokuvateattereissa se saa tämän vuoden joulupäivänä ja elokuvaa aletaan kuvata tänään keskiviikkona 25. kesäkuuta.
Kyseessä on itsenäinen jatko-osa Teräsleidit-komedialle, joka oli vuoden 2020 katsotuin kotimainen elokuva.
Tiedotteen mukaan Inkerinä elokuvan pääosassa nähdään Leena Uotila. Merkittävissä rooleissa ovat myös aiemmasta Teräsleidit-elokuvasta tuttu, Inkerin sisarta Railia näyttelevä Seela Sella, sekä aivan uusia henkilöhahmoja esittävät Sanna-Kaisa Palo ja Eero Saarinen.
Ilta-Sanomat kertoi Seela Sellan saaneen aivoinfarktin lokakuussa 2024. Hän oli lyyhistynyt kaupassa ja hänen puhekykynsä oli heikentynyt.
Hän ei kuitenkaan soittanut heti hätäkeskukseen, vaan meni sovitusti parin päivän päästä laboratoriokokeisiin. Lääkäri oli tuolloin kirjoittanut lähetteen ja käskenyt päivystykseen.
