Ajokortin opetusluvan voi saada nyt jopa päivässä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoi perjantaina.
Ajokortin opetuslupahakemusten käsittelyssä on siirrytty käyttämään automatiikkaa, jonka luvataan nopeuttavan käsittelyaikoja huomattavasti.
– Pystyimme antamaan ensimmäisen vuorokauden aikana jo noin 700 opetuslupapäätöstä, ja moni asiakas sai luvan käyttöönsä saman päivän aikana, yksikönpäällikkö Auli Kaartokallio kertoi tiedotteessa.
Lue myös: Yhä useampi opettaa omaa lastaan ajamaan autoa – vanhemmilta erikoisia pyyntöjä autokouluille
Jatkossa luvan voi myös näyttää poliisin liikennevalvonnassa suoraan esimerkiksi älypuhelimesta, eikä paperista lupaa enää tarvita. Opetuslupa toimitetaan Suomi.fi-viesteihin.
Sähköinen hakeminen mahdollistui jo vuonna 2022. Jos yhdelle hakemukselle haluaa liittää kaksi opettajaa tai kaksi oppilasta, tulee kuitenkin yhä asioida Traficomin palveluntuottaja Ajovarmassa.
Selvitystä vaativissa tai useamman oppilaan tai opettajan hakemuksissa käsittelyaika on yhä noin kolme viikkoa.
