Julkisuudesta vuoden 2023 lopussa poistunut Aku Hirviniemi nähdään Kalle Lambergin rinnalla ensi keväänä uudessa Kaikki vastaan kaikki -peliohjelmassa.
Warner Bros. Discovery tiedotti 2. joulukuuta, että Aku Hirviniemi ja Kalle Lamberg luotsaavat pian uutta peliohjelmaa nimeltään Kaikki vastaan kaikki. Show alkaa maaliskuussa 2025 TV5:llä ja Max-suoratoistopalvelussa.
Ohjelmassa kaksihenkiset joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan. Formaatti on nähty aiemmin myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Kyseessä on Hirviniemen ensimmäinen televisioesiintyminen sitten vuoden 2023 lopun seksiviestikohun, jonka myötä hän vetäytyi julkisuudesta. Tuolloin useat mediat uutisoivat Hirviniemen lähetelleen vuosien aikana lukuisia epäasiallisia, seksuaalissävytteisiä viestejä naisille. Lisäksi uutisoitiin hänen epäasiallisesta käytöksestään


