Mikko Leppilampi antoi ensimmäisen haastattelunsa pitkään aikaan sunnuntain Huomenta Suomen lähetyksessä.
Juontaja-näyttelijä Mikko Leppilampi saapui haastatteluun Huomenta Suomen suoraan lähetykseen sunnuntaina 26. lokakuuta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun Leppilampi astuu julkisuuteen ja antaa haastattelun suorassa lähetyksessä.
Lue lisää: Kohun riepottelema Mikko Leppilampi kertoo MTV:lle, miksi katosi julkisuudesta: "En keksinyt parempaa ratkaisua"
Leppilampi on elänyt hiljaiseloa pois julkisuudesta vuoden 2024 keväästä lähtien, kun Seiska uutisoi toukokuun alussa, että Leppilammesta oli tehty rikosilmoitus seksuaalisesta ahdistelusta.
Väitetty ahdistelu tapahtui rikosilmoituksen mukaan ilmoituksen tehneen naisen työpaikalla saman vuoden maaliskuussa, jolloin Leppilampi oli Pohjois-Suomessa kuvaamassa Ivalo-sarjan neljättä tuotantokautta. Rikosilmoitus tehtiin Inarin poliisille.
Muutamaa päivää myöhemmin uutisoitiin, että tapauksesta oli aloitettu esitutkinta, joka valmistui viime vuoden syyskuun puolivälissä. Asia eteni syyttäjän pöydälle.
Vuoden 2024 marraskuussa puolestaan uutisoitiin, että

