Suomen Alisa Vainio paineli Tokion MM-maratonilla peräti viidenneksi ajalla 2.28.32. Juoksun jälkeen median eteen asteli voipunut mutta onnellinen urheilija.
– Kyllähän se viides sija maistuu. Olisi voinut paskemminkin mennä, Vainio murjaisi.
Vainiolla oli kilpailunsa aikana yllättävän monta käännettä.
– Aikamoisia vaiheita. Ekalla kierroksella vedin lipat ja nousin sieltä kuten Lasse (Viren) konsanaan. Onneksi oli vähän enemmän aikaa ottaa porukka kiinni. 34 kilsan kohdalla repäisin oman kaulakoruni irti. Se vähän harmitti, Vainio kertoi.
Suomalainen juoksi suuren osan matkasta kärkiporukan mukana, jossa oli todella kovia menijöitä. Esimerkiksi kakkoseksi tulleen Tigist Assefan ennätys on hurja 2.11.53. Terveen uhmakkaalla asenteella juossut Vainio ei huippujuoksijoista hätkähtänyt.
– Kysyin siltä (Assefalta), että koska te oikein alatte juoksemaan, mutta ei se oikein tiennyt itsekään, Vainio myhäili.
– Ajattelin, että ei noista oo yksikään minua kovempia, ja että lähdetään taistelemaan. Tiesin, että ei täällä kovaa aikaa juosta.
27-vuotias suomalainen ei tuijotellut liikaa kelloa, vaan painoi menemään oman fiiliksen mukaan.
– Peilasin omia tuntemuksia, ja aika hyvin pelasin viilennysten kanssa. En päästänyt lämpöä nousemaan kehossa, ja se onnistui loistavasti.
Kisa juostiin todella kuumissa ja kosteissa olosuhteissa, jotka Vainio kesti erittäin hyvin.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jokainen juoksu on oma juoksunsa. Kärkijuoksijoidenkin täytyy juosta ne sijat, ei ne voi ilmaiseksi niitä ottaa. Kaikki sijat piti taistella, ja tänään minä taistelin aika hyvin, Vainio iloitsi.

