Viikonloppuna päättyneen maastohiihdon maailmancupin kisakalenterissa oli 27 henkilökohtaista kilpailua ja kaksi viestiä. Suomalaisten osanotto herätti ihmetystä MTV Katsomon Hiihtoniilot-ohjelmassa.
Eturivin nimistä ahkerimpiin lukeutuivat Jasmi Joensuu ja Jasmin Kähärä, jotka kilpailivat 22 kilpailussa. Pirteästi kaudella hiihtänyt Johanna Matintalo esiintyi 18 kertaa, samoin Vilma Ryytty. Miehistä Lauri Vuorinen hiihti 20 kilpailussa, mutta Iivo Niskanen ja kauden onnistujiin kuulunut Arsi Ruuskanen vain kymmenessä.
Joni Mäki nähtiin lähtöviivalla vain 16 kertaa, Kerttu Niskanen 14 ja Niko Anttola 15.
Maailmancupin kokonaiskisan kärkikymmeniköstä Johannes Hösflot Kläbo hiihti 25 kilpailussa, uransa päättäneet Federico Pellegrino ja Jessie Diggins 28 kisaa. Myös esimerkiksi yhdysvaltalainen Gus Schumacher ja Sveitsin Nadine Fähndrich ylittivät 20 kilpailun rajan reippaasti.
– Tämä on suomalainen on tapa, että kilpaillaan jonkin verran valikoidusti ja halutaan kilpailla vain sellaisissa kilpailuissa, joissa on mahdollisuus pärjätä tai kun ollaan hyvässä kunnossa, MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä sanoi.
– Olen myös huomannut, että jos suomalaisella hiihtäjällä tulee vähän sairastelua, sitten ollaan kolme viikkoa pois kisoista.
Lue myös: Hiihtoniilot: Maajoukkueen valmennus on putsattava – "Hän on työnsä ja näyttönsä antanut"
Isometsän mukaan kilpaileminen olisi aina paras harjoitus.
