Emil Iversen väläyttää, että kansa voisi päättää, jatkaako hän uraansa.
Maastohiihtotähti Emil Iversen suunnitteli ennen kautta päättävänsä uransa tähän talveen. Nyt norjalainen ei ole asiasta lainkaan varma.
– On monia kysymyksiä, joihin minun on löydettävä vastaukset, Iversen sanoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
34-vuotias konkari heittää palloa maailman ykköshiihtäjä Johannes Hösflot Kläbolle, jonka kanssa hän pääsi tekemään harjoituksellista yhteistyötä olympiakauteen valmistautuessaan.
– Voin aloittaa puhumalla Johanneksen kanssa ja kysymällä, haluaako hän minun olevan mukana. Jos hän sanoo ei, kaikki on kerrasta ohi. Mutta jos hän sanoo kyllä, on se askel eteenpäin. Ja sitten on ehkä 13 muuta kysymystä.
Jo toisissa perättäisissä arvokisoissa miesten maastohiihdon kaikki kultamitalit kahminut Kläbo itse kuittasi, että on käytävä läpi kaikkea ja tehtävä yhteenveto, mutta kun sekä hän ja Iversen ovat "varsin tyytyväisiä kauteen", ei ole mitään syytä, miksei yhteistyötä jatkettaisi.
"Kansa voi päättää"
Olympialaiset sujuivat Iverseniltä komeasti. Hän pääsi NRK:n mukaan eräänlaisena varamiehenä Norjan joukkueeseen viimeisenä mukaan, mutta Milano-Cortinan kisat toivat kaulaan sekä viestikullan että 50 kilometrin pronssin.
– Ennen olympialaisia sanoin, että jos voitan kultaa, minun on lopetettava sinä päivänä.


