Alppien jäätiköt katoavat ennätysnopeasti seuraavien vuosikymmenien aikana. Näin ennustavat jäätikkötutkijat, joiden mukaan sulaminen on nyt nopeampaa kuin koskaan yli sata vuotta jatkuneessa mittaushistoriassa.
Maailman jäätiköistä Alppijäätiköt ovat uhanalaisimpia, koska Alppialueen keskilämpötila on sadan vuoden aikana noussut selvästi.
Alppien jäätiköt ovat myös kooltaan pieniä ja melko ohuita. Tämän kesän ennätyshelteet ja Saharan hiekkamyrskyt ovat vain pahentaneet tilannetta.

Vesi ei jäätynyt edes Euroopan korkeimmalla huipulla
Normaalisti Alppien huipuilla on kesälläkin ollut niin kylmä, että vesi jäätyy noin 3500 metrin korkeudessa.
Tänä vuonna edes Euroopan korkeimmalla huipulla Mont Blancilla (4809 m) vesi ei ole jäätynyt, jäätymispiste on tutkijoiden mukaan ollut 400 metriä korkeammalla. Kolme pitkää hellejaksoa nosti kesällä lämpötilat jäätiköiden tuntumassa jopa 25 asteeseen.
Alkukesästä Alpeille kulkeutui myös Saharan myrskyjen ilmaan nostattamaa hiekkapölyä, joka levittäytyi talven jälkeen vielä valkeille rinteille.
Iso osa jäätiköistä häviää 50 vuoden aikana
Tutkijoiden ennusteet jäätiköiden sulamisesta vaihtelevat.
Kun maailman ilmastopaneeli arvioi vuonna 2019, että Alppijäätiköt häviävät käytännössä lähes kokonaan seuraavien sadan vuoden aikana, ovat parin viime vuoden helteet ja ilmaston nopea lämpeneminen muuttaneet eurooppalaisten tutkijoiden arvioita paljon tiukemmaksi.
Baijerin tutkimusakatemian jäätikkötutkija Christoph Mayer arvioi Reutersin haastattelussa, että suurin osa Alppien yhteensä 3000 jäätiköstä häviää kokonaan 50 vuoden kuluessa.


