Meri- ja lentorahtiliikenne on jo suurissa vaikeuksissa Iranin sodan takia. Jos sota pitkittyy, edessä voi olla kansainvälinen taantuma, kirjoittaa politiikan ja talouden toimittaja Ossi Rajala.
Todetaan aluksi, että sodan talousvaikutuksista puhuminen on toissijaista, kun ajatellaan viattomien siviilien kärsimyksiä Lähi-idässä. Ja toki myös Ukrainassa.
Hormuzinsalmen sulku uhkaa kuitenkin vaikuttaa myös suomalaisten talouteen, joten muutama huomio on paikallaan, vaikka tässä kirjoituksessa ollaan kylmän itsekkäästi lähellä omaa napaa.
Kuten viime aikojen uutisissa on moneen kertaan todettu, öljyn hinta nousee ja samalla öljystä jalostetut tuotteet, kuten bensiini ja muovi, kallistuvat. Tankkeri- ja muu laivaliikenne ei kulje Hormuzinsalmesta, kun on riski Iranin hyökkäyksistä laivoja vastaan.
Maakaasun kallistuminen vaikuttaa puolestaan esimerkiksi lannoitteiden hintaan, joten myös ruuan hinnassa on nousupaineita.
Ongelmia aiheutuu erityisesti siitä, että logistiikkaketjut ja Persianlahden alueen öljyteollisuus häiriintyvät näillä näkymin pitkäksi aikaa.
Öljynjalostamoja on jouduttu sulkemaan ilmaiskujen tai varastojen täyttymisen takia. Kun tankkerit eivät kulje, uutta tuotantoa ei saada mahtumaan minnekään.
Jalostamojen ja muiden tuotantolaitosten ylösajo kestää aikansa sen jälkeen, jos ja kun rauha saadaan aikaan. Myös rahtiliikenteellä ja sen kustannuksilla voi kestää kuukausia palautua.
Halpa bensa lienee muisto vain pitkäksi aikaa, jos se nyt halpaa on vähään aikaan edes ollut.


