Iranin sota on aiheuttanut suuren hintashokin markkinoilla paitsi energiassa, myös monen muun tärkeän raaka-aineen kohdalla. Pahempaa voi olla tulossa.
Lähi-idän sota ja Hormuzinsalmen sulkeutuminen on saanut monet tuijottamaan raakaöljyn ja nestemäisen maakaasun hintoja, mutta polttoaineiden ohella Hormuzinsalmen läpi kulkee monta muutakin tärkeää raaka-ainetta, joiden hinnat lähtivät terävään nousuun sodan sytyttyä.
YK on varoittanut esimerkiksi siitä, että Hormuzinsalmen läpi kulkee arviolta kolmasosa maailman merellisestä lannoiteliikenteestä. Lannoitteiden hintojen nousun pelätään purevan erityisesti kaikkein köyhimpien maiden ruoantuotantoon ja talouteen.
Talouslehti Economistin mukaan raakaöljyn ja maakaasun ohella kriisiytyneitä raaka-aineita ovat alumiini sekä typpilannoitteena käytettävä urea, joiden maailmankaupasta yli 20 prosenttia kulkee Hormuzinsalmen kautta.
Niin ikään lannoitteissa käytetystä rikistä lähes puolet tulee alueelta. Kriisin pitkittyessä seuraukset voivat olla vakavat globaalille ruoantuotannolle.
– Jos Hormuzinsalmi on suljettu vuoden, olisi se katastrofaalista. Tämä on kasvien tarvitsemaa ravinnetta, ja jos ne eivät sitä saa, niin näemme merkittävää satojen pienentymistä, varoittaa kriisin pitkittymisestä maailman suurimpiin kuuluvan lannoiteyhtiön, norjalaisen Yara Internationalin toimitusjohtaja Svein Tore Holsether The Guardianin mukaan.
16:29
