Venäjän talouden asiantuntija Laura Solanko Suomen Pankista arvioi Yhdysvaltojen päätöstä sallia merillä olevan venäläisöljyn myynti.
Yhdysvallat on myöntänyt luvan toimittaa ja myydä maailman merillä jo olevaa venäläistä öljyä. Kyseessä on väliaikainen lievennys Venäjälle sen hyökkäyssodan vuoksi asetettuihin pakotteisiin.
Yhdysvallat pyrkii laskemaan öljyn hintaa, joka on noussut voimakkaasti sen jälkeen, kun Yhdysvallat aloitti hyökkäyksen Iraniin yhdessä Israelin kanssa.
– Yhdysvalloille öljyn hinta on sisäpoliittisesta syystä niin tärkeä, että he koettavat laskea hintaa myös sillä, että helposti myytävissä oleva venäläinen raakaöljy myytäisiin pois, arvioi STT:lle Laura Solanko Suomen Pankin Bofit-tutkimuslaitoksesta.
Lue myös: Yhdysvallat sanoo sallivansa väliaikaisesti venäläisen raakaöljyn myymisen
Solangon vastuualueita ovat erityisesti Venäjän talouspolitiikka ja energiamarkkinat.
Lupa koskee öljytuotteita, jotka ovat olleet jo lastattuna laivoihin Suomen aikaa torstaiaamuna 12. maaliskuuta tai tätä ennen. Lupa on voimassa 11. huhtikuuta saakka.
– Tällä hetkellähän maailman merillä on aika paljon venäläistä raakaöljyä, joka on aluksissa odottamassa sitä, että joku haluaisi sen ostaa, Solanko kertoo.
Öljyn saa ostaa kuka tahansa, mutta käytännössä suurimmat hyötyjät ovat Solangon mukaan Intia ja Kiina.
