Yhdysvallat aikoo sallia maailman merillä olevan venäläisen öljyn myymisen energiamarkkinoiden vakauttamiseksi. Ukrainan Volodymyr Zelenskyi krisitoi päätöstä.
Yhdysaltain valtiovarainministeriö on myöntänyt luvan toimittaa ja myydä venäläisiä öljytuotteita, jotka on lastattu laivoihin Suomen aikaa torstaiaamuna 12. maaliskuuta tai tätä ennen.
Lupa on voimassa 11. huhtikuuta saakka.
Kyseessä on väliaikainen helpotus pakotteisiin, joita Yhdysvallat on asettanut Venäjää vastaan tämän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vuoksi.
Valtiovarainministeri Scott Bessent sanoo, että tavoitteena on lisätä olemassa olevan tarjonnan saatavuutta maailmalla.
Hän kuvaili myyntilupaa kuitenkin "kapeasti räätälöidyksi ja lyhytaikaiseksi toimenpiteeksi". Bessentin mukaan nyt sallitusta öljyn myynnistä ei ole merkittävää taloudellista hyötyä Venäjän hallinnolle.
Lue myös: Yhdysvallat myönsi luvan venäläisöljylle – tätä mieltä asiantuntija on
Bessent oli aiemmin sanonut, että presidentti Donald Trumpin hallinto harkitsee venäläisen öljyn pakotteiden poistamista.
Viime viikolla Yhdysvallat jo salli väliaikaisesti merillä jumissa olevan venäläisöljyn myymisen Intiaan.