Iranin hallitseman Hormuzinsalmen vaikutukset tuntuvat Suomessa saakka.
Iran on sulkenut Hormuzinsalmen vastauksena Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäykselle. Tällä hetkellä öljykuljetukset ovat käytännössä loppuneet alueella.
MTV:n taloustoimittaja Anu Korhonen ja ulkomaan toimituksen päällikkö Mirja Kivimäki arvioivat, ettei tilanteen ratkeaminen ole yksioikoista.
– Hormuzinsalmi on energiakuljetusten suuri valtasuoni, Kivimäki kuvailee.
Vaikka Suomen käyttämä öljy ei tulisikaan kyseisen salmen läpi, rahtiliikenteen loppuminen vaikuttaa vääjäämättä maailmanmarkkinoihin ja sitä myötä globaaliin öljyn hintatasoon.
– Noin viidennes maailman öljystä kulkee Hormuzinsalmen kautta ja kun Iran sitä yrittää tukkia, on se ikään kuin heidän "ydinaseensa", Korhonen sanoo.
Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN kertoi eilen lähteisiinsä perustuen, että Iran olisi alkanut miinoittaa Hormuzinsalmea. Yhdysvallat on kertonut tuhonneensa useita miina-aluksia alueella.
Energiamarkkinoiden sotkeminen on Iranille erinomainen keino vaikuttaa sotatoimien lopettamiseen.
– Totta kai heidän kannattaa laittaa liikenne niin sekaisin kuin mahdollista, koska se aiheuttaa alueellista ja globaalia epätasapainoa, Kivimäki kertoo.
Mitä Hormuzinsalmen sulku tarkoittaa suomalaisten kukkaroille? Katso koko analyysi videolta artikkelin alusta.
