Anne Laine, 40, teki miehelleen kortin pariskunnan hääkuvasta. Yli metrin korkuinen työ syntyi Hama-helmistä.
23 160. Niin monta Hama-helmeä Anne Laine, 40, käytti miehensä lahjaan.
Työ alkoi kesällä 2024 häiden jälkeen. Valmista tuli syksyllä. Laine asetteli helmet teräväkärkisillä pinseteillä. Värejä oli käytössä 21 erilaista.
– Työhän vei ihan mukanaan! Vihille mentiin kesäkuun 15. päivä, ja ensimmäinen lokakuuta annoin kuvan lahjaksi miehelle. Väittäisin, että sillä välillä joka päivä jonkun aikaa olen tehnyt, toisina päivinä ihan vuorokauden ympäri, Laine kertoo.

Työ vei ruokapöydästä puolet
Yleensä Laine on piirtänyt miehelleen syntypäiväksi lyijykynätöitä parille tärkeistä valokuvista. Nyt hän kuitenkin halusi tehdä jotakin ihan erilaista.
– Meidän 5-vuotiaamme on niin ahkera tekemään Hama-helmillä, että siitä ajatus sitten lähti, Laine sanoo.
Hän muutti parista otetun hääkuvan pikseleiksi tietokoneen avulla. Kuusihenkisen perheen ruokapöydästä pyhitettiin puolet työn tekemiseen.
– Joudumme koko perhe syömään kahdessa osassa, kun työtä ei voinut liikuttaa, Laine muistaa.
Lisäjännitystä päiviin toivat kissat, jotka toimivat apureina askartelussa.
– Aamulla aina jännitti tulla katsomaan, montako helmeä on pompannut pois, kun kissa on kävellyt siitä päältä!


