Asikkalan järkyttävästä taksisurmasta on nyt kulunut runsaat kaksi vuotta. Taksinkuljettajana toiminut 19-vuotias Crista kuoli henkirikoksen uhrina ollessaan työvuorossa. Tappaja oli tekoaikaan 24-vuotias mies.
Rikospaikan haastattelussa Cristan isä Georg Porokara kertoo surutyön olevan yhtä kesken kuin aivan alussakin, mutta tyttärestä puhuminen auttaa häntä. Perheelle on tarjottu paljon apua.
– Itse en ole sellaisen puoleen kääntynyt, koska minä terapioin eri tavalla. Juttelen Cristasta paljon ihmisille ja otan asian esille, Porokara kertoo.
Crista sai surmansa 20. elokuuta 2022. 24-vuotias mies hyppäsi nuoren naiskuljettajan kyytiin Lahden torilla yöaikaan ja pyysi kyytiä kotiinsa Vääksyyn. Mies haki asunnoltaan veitsen sekä kuulapyssyn ja ajatti taksin sitten syrjäiselle sorakuopalle Asikkalan Salonsaareen.
Siellä mies pakotti oikeuden tuomion mukaan naiskuljettajan oraaliseen sukupuoliyhteyteen ja sormin tapahtuneeseen emätinyhdyntään. Naisen ruumiista taltioitiin myöhemmin siemennestettä. Mies aiheutti naisen kuoleman tapahtumien yhteydessä. Crista kuoli kuristamiseen.
Yöllä lähistöllä asunut naapuri oli kuullut kovaa huutoa.
– Cristan huuto oli kuulunut yössä. Todennäköisesti se on tapahtunut silloin, kun pahantekijä oli ottanut hänestä judokuristusotteen ja Crista on huutanut henkensä edestä. Näin kuvittelen, että pahantekijä on hätääntynyt ja halunnut hiljentää Cristan. Sitten mentiin tosi pahasti yli rajan, isä pohtii.
Lue myös: Asikkalan taksisurmasta syytetty etsi sopivaa taksia useammalta tolpalta ennen kuin löysi nuoren naiskuskin – näin mies selitti karmeat teot oikeudessa
Isä toivoisi apua tarvitsevien saavan sitä
Porokara pitää suurta lelukauppaa Helsingin Malmilla. Siellä hän myös tapasi nuorimman lapsensa Cristan viimeisen kerran kaksi viikkoa ennen tämän kuolemaa.


