Yhdeksänkuisen lapsen pihaleikkiä seurasi inhottava yllätys.
Auli Lindholmin lapsenlapsi telmi Lindholmin kotipihalla Lohjalla heinäkuisena sunnuntaina. Lapsi pyörähti hetkellisesti nurmikolla, mutta pysytteli enimmäkseen terassilla.
Iltapesulla lapsen äiti löysi jotain erikoista lapsen iholta. Tämän niskassa oli pienenpieniä vaaleanruskeita täpliä.
Lue myös: Kuivuus on piilottanut punkit: "Ilmastonmuutoksen myötä punkkikausi pidempi"
– Luulimme niitä terassilta tartunneiksi roskiksi, mutta ne eivät meinanneet lähteä pesussa, Lindholm sanoo.
Perhe ryhtyi tutkimaan pilkkuja tarkemmin pinsettien avulla.
Silloin asia selvisi: Lapsen ihoa peitti kaikkiaan 20 nuorta punkkia, eli nymfiä.
Kyseessä on puutiaisen nuoruusmuoto, jonka läpimitta on vain 1–2 millimetriä.
Nymfejä löytyi lapsen niskan lisäksi korvista ja jaloista. Niistä muutama oli kiinnittynyt lapsen ihoon, ja osa ropisi pois itsestään.
Lue myös: Espoolaisäiti varoittaa:"Vauvan korvana takana ollut pieni musta piste olikin vaarallinen nymfipunkki"
Peurojen epäillään kuljettaneen punkit pihaan
Lindholmin mukaan viimeisen 30 vuoden aikana kotipihasta ei ole tarttunut mukaan yhtäkään punkkia. Nyt niitä kuitenkin tarttui lapseen hurja määrä.
Lindholm epäilee, että esimerkiksi peurat ovat voineet kuljettaa punkkeja pihaan.
