Finnin puristaminen saattaa tuntua houkuttelevalta, mutta pahimassa tapauksessa näppylä tulehtuu ja tilanne pahenee entisestään.
Harvalla meistä on tarvittavaa itsehillintää jättää kasvoissa möllöttävä finni paranemaan itsekseen vaan usein sitä tulee kehotuksista huolimatta puristeltua oikein voiman kanssa.
Toiveena saattaa olla, että ärsyttävä näppylä kasvoissa "paranisi" näin nopeammin ja poistuisi ärsyttämästä naamasta, mutta lopputulos onkin ollut entistä punaisempi ja tulehtuneempi avohaava.
MTV Uutisten haastattelema Kauneushuone Kajon yrittäjä ja kosmetologi Minna Malinen totesi aiemmin, että finnejä tai mustapäitä ei oikeastaan kannattaisi puristella lainkaan kotona.
– Ehdottomasti vain pahennetaan ihon kuntoa, jos kotona lähdetään puristelemaan finnejä. Sillä aiheutetaan mahdollisesti tulehduksen leviäminen ihon sisällä. Usein puristelussa on myös aikamoista voimankäyttöä, kun niitä kotona nipistellään esimerkiksi kynsillä, Malinen kommentoi.
Mirror kirjoittaa australialaisesta Tyla Brimblecombesta, joka ei kuitenkaan malttanut antaa finnin olla ja seuraukset olivat melko ikävät.
Lue myös: Älä koskaan hoida ihonalaista finniä näin – pahimmillaan pysyviä haittoja
Koko leuka turposi ja tulehtui
Brimblecomben leuassa oli ollut jo puolentoista vuoden ajan näppylä, jonka nainen oli päättänyt antaa parantua itsekseen. Brimblecombe oli kuitenkin aikeissa mennä ottamaan täyteaineita leukaansa ja tajusi, että finni oli juuri siinä kohtaa, mihin pistos tulisi laittaa.
