Viimeksi 30 vuotta sitten formula ykkösten moottorivalmistajana toiminut Porsche harkitsee vakavasti paluuta F1-sarjaan. Yhtiön varapuheenjohtaja Thomas Laudenbach vahvistaa aikeet.
Porsche on ollut yhdessä sisaryhtiönsä Audin kanssa pitkään mukana huhuissa seuraavan moottoriaikakauden valmistajiksi. Kumpikin brändi kuuluu Volkswagen-konserniin.
F1-sarjan moottorisäännöt uudistuvat kaudesta 2025 alkaen, mikä mahdollistaa uusien valmistajien luontevan mukaan tulon nykyisten rinnalle. Uusien valmistajien houkuttelemisessa otettiin hiljattain merkittävä askel, kun sääntöjä pohtivassa Kansainvälisen autoliiton FIA:n työryhmässä päätettiin luopua lämpöenergiaa voimayksikössä kierrättävästä MGU-H-yksiköstä.
Porschen varapuheenjohtaja Thomas Laudenbach kertoi tiistaina medialle, että palaset loksahtelevat tällä hetkellä hyvin kohdilleen yhtiön kannalta. Saksalaisvalmistaja kaipaisi F1-moottoreihin vielä lisää kaikille yhtäläisiä standardoituja osia, mikä häivyttäisi nykyisten valmistajien V6-turbomoottorien suunnittelussa hankkimaa etumatkaa.
– Ei ole mikään salaisuus, että pohdimme sitä. Ei ole salaisuus, että keskustelemme FIA:n kanssa, eikä se, että harkitsemme sitä vakavasti – sanotaan se nyt näin, Laudenbach sanoi Motorsport Weekin mukaan.
Mitään päätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty. Laudenbachin mukaan ratkaiseva askel olisi otettava pian.
– Se on ainakin varmaa, että jos päätös tehdään, sitä ei voi odottaa liian pitkään, koska jos haluat kisata vuonna 2025, sinun täytyy aloittaa tiettyyn aikaan. Olemme siinä tilanteessa, Laudenbach tähdensi.
F1-insider-sivuston mukaan Volkswagen-konserni olisi kuitenkin mahdollisesti liittymässä sarjaan vasta vuotta myöhemmin, kaudesta 2026 alkaen. Moottorin teknisen rakenteen lisäksi Laudenbach kertoo Porschen seuraavan myös sarjaan tuodun budjettikaton kehitystä.

