Maailmalla kohistaan, auttaako mRNA-rokote pitkän koronan eli long covid -oireyhtymän tuomiin ikäviin oireisiin. Myös Suomesta löytyy ihmisiä, jotka kokevat rokotteen tuoneen apua.
MTV Uutisten haastattelema Turun yliopiston neurologian emeritusprofessori ja ylilääkäri Risto O. Roine sanoo, että rokotteen vaikutusta pitkän koronan oireisiin on vielä vähän tutkimustietoa.
– Ei ole vielä tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa näyttöä. Pidän kuitenkin hyvinkin mahdollisena, että mRNA-rokotteella voisi olla vaikutusta pitkän koronan oireisiin, mutta se on toistaiseksi spekulatiivista, Roine sanoo.
Tutkimustiedon puuttuessa rokotteen vaikutukset ovat tunnistaneet parhaiten pitkistä koronan oireista kärsineet ihmiset, jotka ovat kertoneet kokeneensa apua rokotteesta.
Yksi näistä on suomalainen Ristomatti Huusko. Tehohoitajana työskentelevä, perusterve sekä urheilullinen 33-vuotias Huusko sairastui viime syksynä koronavirukseen. Akuutin taudin jälkeen oireet katosivat ja hän palasi työelämään. Muutaman kuukauden jälkeen sairastumisesta, marraskuussa, oireet kuitenkin palasivat.
Pitkän koronan oireina olivat hajuaistin menetys, närästys, lihaskivut, rasituksen olematon sietokyky sekä rasituksen jälkeinen pahoinvointi, joka saattoi jatkua tunneista jopa päiviin.
"Rokotteella iso vaikutus"
Keväällä Huusko sai AstraZeneca-rokotteen, eikä sillä ollut vaikutusta oireisiin. THL:n linjauksen mukaisesti AstraZenecaa ei kuitenkaan enää anneta alle 65-vuotiaille, joten hän sai mRNA-pohjaisen BioNTech-Pfizer-rokotteen tehosterokotteena.
– Jälkimmäisellä rokotteella oli tosi iso vaikutus. Sain rokotteesta pari päivää kestäneet jälkioireet, mutta muutamien viikkojen aikana melkein kaikki oireet hävisivät. Hajuaistin kanssa on edelleen ongelmia, mutta rokotuksesta alkaen pystyin hetken jopa urheilemaan, Huusko kertoo.
– Pystyin myös esimerkiksi kantamaan saunaan vettä isossa saavissa, ja tämä oli täysin poikkeuksellista verrattuna aikaisempaan vointiini ennen rokotusta.


