Bachelor-villalle saapuu ensi viikon tiistaina nähtävissä jaksoissa neljä uutta naista. Tutustu naisiin tästä!
Bachelor Suomi -villalla koetaan monenlaisia tunteita ensi viikon tiistaina nähtävissä jaksoissa, kun villalle saapuu yllättäen neljä uutta naista. Mukana on muun muassa Miss Tampere 2020. Tutustu naisiin tästä!
Taru, 29, Lontoo

Taru on sanavalmis moniosaaja, joka identifioituu huumorintajunsa kautta. Huumori on hänen luonteessa kantava elementti ja iloinen asenne paistaa pitkälle. Hän on stand-up-koomikko ja kirjailija kahden koomisen deittailukirjan takana. Hän on myös päivätyössä finanssialan toimistotyöntekijänä. Tarulla on 13 000 seuraajaa Instagramissa. Hän on asunut monta vuotta ulkomailla, Australiassa ja nykyisin Lontoossa.
Hän kokee vahvuudekseen itsevarmuuden ja karisman, mutta saattaa välillä ajautua "yliajattelemaan" asioita. Hänen kanssaan saa nauraa, sillä hauskoja letkautuksia riittää.
Häneltä ei juttu lopu kesken, vaan pystyy puhumaan loputtomiin aiheesta kuin aiheesta. Omien sanojensa mukaan hän välillä innostuu kertomaan vähän liikaakin itsestään ihan umpi tuntemattomillekin. Taru on oppinut viime vuosien aikana olla välittämättä siitä, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat.



