Bam Margera työsti uuden dokumenttielokuvan The 69 Eyes -yhtyeen ikonisen musiikkivideon teosta.
Jackass-ohjelmasta tuttu elokuvantekijä ja ammattiskeittaaja Bam Margera tekee paluun elokuvatuotantoon kymmenen vuoden tauon jälkeen julkaisemalla halloweenin alla Bam Margera presents: Lost Boys Never Die! -dokumentin, joka kertoo suomalaisyhtye The 69 Eyesin Lost Boys -musiikkivideon tekemisestä, yhteistiedotteessa kerrotaan.
Elokuva ja sen traileri julkaistiin torstaina 30. lokakuuta YouTubessa. Elokuva on toteutettu Vallila Music Housen tuella.
Margera kertoo tehneensä dokumentin kiitoksena faneille, jotka ovat arvostaneet ja tukeneet hänen työtään 30 vuoden ajan.
– Heidän rakkautensa on pitänyt meidät ja työmme hengissä kaikki nämä vuodet. Ja rakkaus on tärkeintä, Bam Margera sanoo tiedotteessa.
Margera on tehnyt elokuvan yhteistyössä Joe Frantzin kanssa. Frantz on kuvannut ja tuottanut suurimman osan Margeran projekteista, mukaan lukien Lost Boys-musiikkivideo.
– Kuvasimme suurimman osan tämän elokuvan materiaaleista vuonna 2004 Lost Boys -musiikkivideon tuotannon aikana. Videosta tuli valtava menestys, mutta deadline sen kanssa oli tiukka emmekä ehtineet editoida kulissien takaista elokuvaa – ennen kuin nyt. Uskon, että fanit ovat erittäin innoissaan nähdessään näin paljon ennen julkaisematonta ja kiinnostavaa materiaalia. Elokuvan katsominen on kuin aikamatka takaisin rakastettuun aikakauteen, Joe Frantz kertoo.
