Viime kaudella Big Brotherissa rakastuneet Anu ja Helmeri ilmoittivat sunnuntaina Instagramissa eronneensa.
Big Brother -ohjelman edellisellä tuotantokaudella roihahti romanssi, kun Anu ja Helmeri löysivät toisensa BB-talossa.
Sunnuntaina Anu kuitenkin ilmoitti Instagram-tilillään, että noin vuoden verran kestänyt suhde on tullut päätökseensä.
Nainen julkaisi Instagramin Stories-osiossa yhteiskuvan pariskunnasta sekä eroon liittyviä kirjoituksia.
– Ero on tutkimusten mukaan läheisen kuoleman ja vakavan sairauden ohella meitä eniten kuormittava elämäntapahtuma, yksi Anun jakamista sitaateista kuuluu.
– Kyllä täytyy todeta, että päivääkään en vaihtais, vaikka tuntuu pahalta. Ja niin se varmaan kuuluukin tuntua. Olemme ystäviä ja tulemme viihtymään toistemme seurassa jatkossakin, hän kirjoitti.
LUE MYÖS: BB-Helmeri rakensi terassia ja teloi itsensä – somessa kauhistuttiin: "Toivottavasti näkö ei mennyt"
Hän muistutti vielä toisessakin tekstin katkelmassa, että ero on aluksi todella vaikea paikka, vaikka on itse julkisesti televisiossa suhteeseen ryhtynyt.
– Enempää en lähde tätä asiaa kommentoimaan tai spekuloimaan.
Sunnuntaina Anu julkaisi Instagramissa myös mustavalkoisen kuvan itsestään ja totesi kuvatekstissä englanniksi: se oli hauskaa. Monet seuraajat tulivat pian julkaisemaan tsemppiviestejä.
– Tsemppiä sulle ja Helmerille. Ihanaa kun voitte silti olla kavereita. On se ero silti kamalaa... Ihania ootte molemmat!
