Kokoomuksen Ben Zyskowicz nousi tänään Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisimmaksi kansanedustajaksi. Peräti yli 46 ja puoli vuotta eduskunnassa yhtäjaksoisesti toiminut Zyskowicz, toipuu parhaillaan kesällä saamastaan aivoinfarktista.
Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) teki tänään ennätyksen, jota suurella todennäköisyydellä ei enää kukaan pysty rikkomaan.
Zyskowiczista tuli Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisin kansanedustaja yli 46 ja puolen eduskuntavuoden jälkeen.
Tähän asti pitkäaikaisin kansanedustaja on ollut kokoomuksen Ilkka Kanerva, joka menehtyi sairauteen kesken viime vaalikauden. Kolmanneksi pitkäaikaisin edustaja on keskustan Johannes Virolainen, mutta edustajapäivien määrässä Zyskowicz ja Kanerva ovat jo eri tuhatluvuissa.
Zyskowicz sai heinäkuussa aivoinfarktin ja hänen puheensa puuroutui. Ongelmia oli myös käden kanssa, mutta toipuminen on edennyt hyvin.
– Puhekyvyssä on tapahtunut edistymistä ja myös kuntoutuminen raajojen osalta on mennyt mukavasti. Valitettavasti varsinaisen työkyvyn palautumisesta ei voi vielä sanoa mitään, kertoo Zyskowicz MTV:n uutisille.
Zyskowiczilla on sairauslomaa tammikuun loppuun asti.
Pätkätyötä 17 003 päivää
Zyskowicz ei halua tehdä ennätyksestään numeroa, mutta kiittää helsinkiläisiä äänestäjiään luottamuksesta. Kansanedustajapäiviä tuli tänään täyteen 17 003.
– On tietysti kunnia-asia mielestäni, että olen näin pitkään saanut palvella Suomea ja suomalaisia kansanedustajana. Ja tietysti olen iloinen, kun meillä on nämä määräaikaiset työsuhteet, että niin monissa eduskuntavaaleissa olen saanut helsinkiläisiltä äänestäjiltä riittävän tuen, kiittää nimenomaan helsinkiläiseksi profiloitunut Zyskowicz.
Eduskunnassa Zyskowicz on tunnettu ahkerana ja taitavana puhujana. Hän on ollut myös välihuutajana aktiivinen.
Ministeripaikoista Zyskowicz on kieltäytynyt migreeniinsä vedoten. Sen sijaan hän on toiminut muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
