Kirja-arvio: Maailma on täynnä valheita – ja poliitikot ne vasta valehtelevatkin

Historiaa voidaan aina katsoa monelta suunnalta eikä historiantutkimus koskaan pysähdy johonkin lopulliseen totuuteen. Tästä huolimatta on monia historiallisia faktoja, joita jotkut maat eivät halua hyväksy. 

Merkittävä tällainen valhe on Turkin väite, että mitään armenialaisten kansanmurhaa ei koskaan tapahtunut tai monien “vaihtoehtoteoreetikkojen” näkemys siitä, että juutalaisten tappamista eli holokaustia ei tapahtunut. 

Todisteita näistä historian joukkomurhista on riittämiin mutta osa ihmisistä haluaa selittää ne toisin. 

Eri arvioiden mukaan armenialaisia kuoli runsas sata vuotta sitten 0,5 - 1,5 miljoonaa, juutalaisia puolestaan toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen noin kuusi miljoonaa. 

Monenlaisia valheita

Monet merkittävät valheet liittyvät niin sanottuun suurpääomaan ja talouteen, lääkkeisiin ja rokotteisiin tai teknologiseen kehitykseen. 

Kolme suurta sijoittajaa omistaa kaiken, on yksi merkittävä talouselämää koskeva valhe. 

Tällaisen väitteet esittäjät sekoittavat yksilöt ja sijoitusyhtiöt. Kolme suurta varainhoitajayhtiötä ovat oikeasti merkittäviä sijoittajia mutta niiden varat koostuvat lukuisten sijoittajien, rahastojen ja yritysten varoista. Tällaisia rahastoja ovat esimerkiksi eläkerahastot. 

Rokotevastaisuus ja erilaiset valheet rokotteiden haitallisuudesta tulivat Suomessakin esille koronakriisin yhteydessä. Mikäänhän ei ole lopulta varmaa paitsi se, että ilman rokotteita maailmassa olisi parin sadan vuoden aikana kuollut ennenaikaisesti jättimäinen määrä ihmisiä. 

Rokotteiden vastustaminen ei alkanutkaan covidin myötä vaan rokotteita on vastustettu niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. 

Suomessakin osataan

Kotimaisista poliittisista valheista kuuluisin lienee lupaus, että koulutuksesta ei leikata. Ja sitten leikattiin. 

90-luvun lama-aikana valtiovarainministeri Iiro Viinanen löi televisiossa jopa tuhat markkaa vetoa, että hallitus ei devalvoi ja seuraavana päivänä devalvoitiin. Tämän valheen voi jopa ymmärtää, sillä devalvaatiosta ei voi kertoa etukäteen. 

Yleinen etenkin oikeistolaisten poliitikkojen näkemys on, että verojen alentaminen itse asiassa lisää verotuloja. Logiikka on, että verotusta vähentämällä ihmiset innostuvat tekemään enemmän töitä ja siten verotulojen määrä kasvaa. Tutkimukset eivät tätä väitettä tue. 

c Jussi Karjalainen

Halla-ahon näkemys misinformaatiosta

Hannu Sokala aloittaa koko kirjansa eduskunnan puhemiehen eli  Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon haastattelulla. 

Sokala kysyy, miten suuri ongelma misinformaatio on suomalaisessa yhteiskunnassa. Misinformaatiolla Sokala tarkoittaa tarkoitukseksellisesti harhaanjohtavan tiedon levittämistä. 

Halla-aho pitää suurimpana misinformaatio-ongelmana Suomessa sitä, että suomalaisessa mediassa on "aika voimakas poliittinen ja ideologinen vääristymä, joka ohjaa toimittajia uutisoimaan asioista yksipuoloisesti ja harhaanjohtavasti". 

Tähän toimittajat ovat kuulemma päätyneet siksi, että pienessä maassa, jossa ympyrät ovat pienet, toimittajalla on "vahva sosiaalinen ja taloudellinen intressi mukautua siihen, minkä hän olettaa olevan vallitseva ja hyväksytty mielipide journalistiikan kentässä."

Toimittajat siis kirjoittavat Halla-ahon mielestä vääränlaisia juttuja, koska ajattelevat sen edistävän uraansa. 

"Valehtelu on normaalia"

Halla-aho ehkäpä vähän yllättäen ei pidä poliitikkojen valehtelua mitenkään ihmeellisenä.

“Poliitikot kaikkialla valehtelevat, koska demokratiassa valta on sillä, joka voittaa vaalit, ja sen takia poliitikot ovat halukkaita tekemään yhtä jos toista voittaakseen vaalit, myös valehtelemaan.”

Sokala puolestaan pitää misinformaatiota vakavana uhkana demokratialle. Erityisesti maahanmuutto on Sokalan mukaan teema, jonka ympärillä misinformaatio kukoistaa. 

Strategista valehtelua

Politiikassa hyödynnetään kirjan mukaan nykyisin uutta asetta, jonka nimi on strateginen valehtelu. Siinä itse valehtelu ei ole niinkään oleellista vaan valheen aikaansaama kohu ja sekaannus – ehkä sitä voisi sanoa mediamölyksi. 

Brexit ja Trumpin politiikka ovat erinomaisia esimerkkejä misinformaatiosta ja kohujen aiheuttamisesta. 

Toimituksille strateginen valehtelu on ongelma: pitääkö kaikki töräytykset kertoa, vaikka ne tiedetään valheiksi, Sokala kysyy. 

Jos valehtelijoita ei voi jättää siteeraamatta, ainakin heidän valheensa pitäisi paljastaa heti tai viimeistään fakantarkistuksen keinoin. Tähän juontajilta tarvitaan nopeita hoksottimia tai tiedotusvälineiltä rahaa faktantarkistukseen. Niitä ei kaikilla ole. 

Sokalan kirja on paitsi viihdyttävä myös pelottava esimerkki siitä, kuinka mitä kummallisimpiin valheisiin jopa uskotaan. 

Paras rokote valheita vastaan on koulutus ja vastuullinen media. Toivottavasti koulutuksesta ei siis leikata, eikä mediakaan surkastu liiaksi.