Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta valhetta (Nemo 2026).
Maailma on valheita pullollaan, selviää toimittaja-tietokirjailija Hannu Sokalan uusimmasta 50-sarjan kirjasta Maailman 50 vaarallisinta valhetta.
Aiemmin Sokala on kertonut maailman 50 vaarallisimmasta yrityksestä (yhdessä JP Raesteen kanssa) ja 50 vaarallisimmasta suvusta.
Monet valheet ovat vaarallisia, toiset kummallisia. Sokala pureutuu kirjassaan laajaan skaalan valheita melkeinpä kaikilta elämänalueilta.
Trump voitti vaikka hävisi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ehkä uskomattomin elävä esimerkki valheiden suoltamisesta. Valheita tulee sellaisella taajuudella, että niihin on melkeinpä jo tottunut.
Kuuluisin valhe lienee vuodelta 2020. Tuolloin Trump väitti voittaneensa vaalit vaikka hävisi ne. Vieläkin on vaikea tietää, uskooko hän todella voittaneen vaikka hävisi. Trumpista kun ei tiedä.
Mutta ovat muutkin Yhdysvaltain presidentit valehdelleen isosti.
Viime vuosikymmenien merkittävä sotaan johtanut poliittinen valhe oli todistelu siitä, että Irakilla on joukkotuhoaseita. Ei ollut ja oletettavasti Yhdysvaltain päättävät tahot myös tiesivät sen.
Muita poliittisia valheita: Venäjä ei hyökkää Ukrainaan (hyökkäsi), Brexit säästää Britannialta 350 miljoonaa puntaa viikossa (ei säästänyt), Yhdysvallat ei myynyt aseita Iraniin eikä auttanut Nicaraguan contrasissejä (myi ja auttoi - taustalla niin sanottu Iran-Contra-skandaali 80-luvulla).


