Supon katsauksen yhden osion vanhentuminen kertoo olennaisen ajastamme, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
Suomen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu suojelupoliisi eli Supo reagoi nopeasti sotaan Iranissa ja sen mahdollisiin seuraamuksiin terrorismissa.
Ainakin, jos uskoo Supoa itseään. Tiedustelupalvelu sanoo jo huomioineensa "Iranin konfliktin mahdolliset vaikutukset kansallisessa terrorismin uhka-arviossa". Uhkataso pysyi ennen ja jälkeen sodan kohdassa 3/5. Se on siis kohonnut.
Yhdeltä osin Supon maanantaina julkaisema kansallisen turvallisuuden katsaus ehti kuitenkin jo dramaattisesti vanhentua.
Supo nimittäin viestitti ennen raportin julkaisua, ettei "Iraniin kohdistuneita iskuja ja niiden kostoiskuja" ole huomioitu Lähi-itää käsittelevässä osiossa. Katsaus kun oli painettu ennen Lähi-idän sodan syttymistä.
Supon profeettamaisuutta tai todennäköisemmin ammattitaitoa osoittaa, että tiedustelupalvelu silti varoitti katsauksessaan Iranista ensimmäistä kertaa kansallisen terrorismin uhka-arviossaan.
Iranin sodan alkamisen jälkeen eri puolilla maailmaa onkin tapahtunut Iraniin yhdistettyjä räjähdyksiä ja ammuskeluja, muun muassa Norjassa.
Lähi-idän osion vanhenemisesta voidaan kiittää tai syyttää kahta miestä, Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpia ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahua.
Katsauksen pienen palan vanhentuminen ei ole Supon moka. Sen sijaan se kertoo ajastamme.
Vastaavaa on tapahtunut raporteille viime aikoina enemmänkin. Tammikuussa Helsingin Sanomien toimittaja puolustusselonteon "vanhentuneen käsiin".
