Saksalaisnainen vaatii murhasyytetyltä yli puolen miljoonan euron korvauksia. Naisen muistikuvat surmayöstä katkeavat hetkeen, jolloin hän nukahti poikaystävänsä viereen matkustalaivan kannelle.
Poliisin maanantaina julkistamasta esitutkintamateriaalista selviää, millä tavalla surmatun parikymppisen saksalaismiehen Klaus Schelklen tyttöystävä Bettina Taxis kertoi veritekoa edeltäneistä tapahtumista Viking Sally -laivalla.
Tuolloin 22-vuotias Taxis löytyi surmatun seurustelukumppaninsa vierestä henkihieveriin murjottuna. Hänen katsottiin joutuneen murhan yrityksen uhriksi.

Bettina Taxis, Klaus Schelkle sekä tämän paras ystävä olivat päätyneen Viking Sallylle yhteisen interrail-matkan vuoksi. He halusivat matkustaa Nordkappin, mutta Tukholmassa syntyi ajatus, että he voisivat matkustaa laivalla Suomeen.
Kolmikko nousi matkustajalaivan kyytiin heinäkuun 27. päivän iltana vuonna 1987 Tukholmasta.
Esitutkinnan perusteella Taxis arvioi, että hän siirtyi Schelkien kanssa nukkumaan laivan helikopterikannelle noin kello 23 aikaan surmailtana. Nuorilla ei ollut hyttiä. Toinen nukkumiseen suunniteltu paikka oli osoittautunut liian vetoisaksi.
Lue lisää: Tällainen mies on Viking Sallyn epäilty murhaaja: retosteli ex-vaimolle ja vankitovereille olevansa tappaja
Schelken paras ystävä jäi nukkumaan laivan 7. kannelle. Pariskunnan tavarat jäivät ystävän luokse toiseen nukkumapaikkaan, lukuunottamatta Taxisisin käsilaukkua ja Schelklen ystävältään lainaamia korvalappustereoita.
Helikopterikannella Taxis ja Schelkle asettuivat makuulle muovilasisen seinän taakse. Makuulle käydessään Schelkle otti silmälasinsa pois, pani ne kenkäänsä talteen ja kuunteli musiikkia koralappustereoista.
Bettina Taxis kertoi poliiseille nukahtaneensa melkein heti makuulle päästyään.




