Bidenin ikä ja terveys ovat huolettaneet viime aikoina laajasti ja useat kongressin demokraatitkin ovat vaatineet, että hän jättäisi kisan väliin.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo, että hän voisi harkita jättävänsä presidenttikisan, jos sairastuisi.
Bidenilta kysyttiin mustille suunnatun BET-kanavan haastattelussa, mikä saisi 81-vuotiaan presidentin harkitsemaan ehdokkuuttaan uudelleen.
Biden vastasi, että harkitsisi jättäytymistä pois, jos hän sairastuisi ja lääkärit kertoisivat hänellä olevan ongelma.
Biden puolusteli haastattelussa ehdolle asettumistaan ja selitti, miksi hän ei antanut nyt tilaa nuoremmille ehdokkaille.
New York Timesin mukaan Biden sanoo haastattelussa ensimmäistä kertaa, että oli odottanut siirtyvänsä eteenpäin presidentin tehtävästä ja ojentavansa kapulan jollekin toiselle. Hän kuitenkin sanoo haastattelija Ed Gordonille päättäneensä asettua uudelleen ehdolle, koska uskoi, että hänen viisautensa ja kokemuksensa voisi olla avuksi maan pahenevan jakautuneisuuden korjaamisessa.
Lue myös: Biden vaatii Trumpiin kohdistuneessa salamurhayrityksessä käytetyn kiväärityypin kieltämistä
– Kun alunperin lähdin ehdolle, saatat muistaakin Ed, sanoin olevani siirtymäkauden ehdokas, ja ajattelin, että voisin siirtyä tästä eteenpäin ja antaa kapulan jollekin toiselle, Biden sanoi haastattelusta ennakkoon julkaistun otteen mukaan.
– En kuitenkaan odottanut asioiden menevän niin kahtiajakautuneeksi, hän jatkoi.
Bidenin mukaan hänellä on vielä paljon tehtävää ja hän on vastahakoinen luopumaan kisasta.
Schiff: Bidenin annettava kapula eteenpäin
Kesäkuun lopun surkean vaaliväittelysuorituksen jälkeen presidentin ehdokkuutta on kyseenalaistettu avoimesti demokraattienkin piirissä.
