Yhdysvaltain varapresidentti on pysynyt harvinaisen neutraalina Iranin sotaa koskevissa kommenteissaan.
Politico-lehden haastattelemien lähteiden mukaan Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance ei ole täysin presidentti Donald Trumpin kelkassa Iranin sodan suhteen.
Lähteiden mukaan Vance ilmaisi skeptisyyttä sotatoimia kohtaan ennen niiden aloittamista. Lähteet kuvailevat Vancen olevan huolissaan Iranin sodassa saavutettavasta menestyksestä sekä suoranaisesti vastustavan sotaa Irania vastaan.
Yhden Trumpin hallinnon viranomaisen mukaan Vance olisi kuitenkin asettunut sodan taakse, kun päätös sotatoimista tehtiin.

Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Vance on eri mieltä Trumpin hallinnon sotatoimien kanssa. Yhdysvaltojen pommittaessa viime vuonna Jemenin hutheja Vance oli arvioinut toimia virheeksi julkisuuteen vuodetussa viestinvaihdossa.
Myös Trumpin mukaan Vance oli Iranin sodasta vähemmän innoissaan kuin muut.
– Mutta hän oli kuitenkin melko innoissaan, Trump sanoi Mar-a-Lagossa maanantaina.

