Isä lukitsi 9-vuotiaan poikansa pakettiautoon yli vuodeksi Ranskassa.
Ranskalaismiestä syytetään lapsensa vapaudenriistosta ja mielivaltaisesta eristämisestä.
Syyttäjän mukaan 43-vuotiasta mies lukitsi lapsensa pakettiautoon yli vuodeksi. Aiheesta kertoo britannian yleisradioyhtiö BBC Le Parisienin artikkeliin pohjaten.
9-vuotias poika löydettiin maanantaina Hagenbachista, joka sijaitsee Alsacen maakunnassa.
Pakettiauto, jossa lasta pidettiin oli pysäköitynä kerrostaloalueelle. Naapurit hälyttivät viranomaiset kuultuaan ”lapsen ääniä” autosta.
Lapsi makasi löytöhetkellä viltin alla roskien päällä, ihmisen ulosteiden vieressä. Syyttäjän mukaan poika oli aliravittu, eikä hän pystynyt kävelemään vietettyään pitkän ajan samassa asennossa.
Kuulusteluissa isä kertoi syyksi 37-vuotiaan puolisonsa aikeet "laittaa lapsi psykiatriseen hoitoon".
Pariskunta asui kerrostalossa autoon vangitun lapsen, 12-vuotiaan tyttären ja 10-vuotiaan tytärpuolen kanssa.
Parisien-lehden mukaan poika kertoi poliisille isän tuoneen hänelle ruokaa kaksi kertaa päivässä ja jättäneen hänelle vettä juotavaksi. Lapsi kertoi virtsanneen pulloihin ja ulostaneen roskapusseihin.
Edellisen kerran lapsi kertoi peseytyneensä loppuvuonna 2024.

