Psykologi kertoo tiedotteessa, miten alennusmyynnit vaikuttavat ihmisen tunteisiin.
Black Friday -ostospäivää vietetään vuonna 2021 perjantaina 26. marraskuuta. Vaikka Black Friday -ostospäivää vietetään perjantaina, alennukset alkavat monissa kaupoissa jo saman viikon maanantaina tai jopa aiemmin. Black Week -nimitystä käytetäänkin koko tästä alennusviikosta, jota seuraava maanantai, vuonna 2021 siis 29.11., on sekin tarjouspäivä, nimeltään Cyber Monday.
Hulluja tarjouspäiviä voi pohtia luonnonvarojen ylikulutuksen kannalta, mutta hintavertailupalvelu Hintaoppaan tekemän kuluttajatutkimuksen mukaan myös oman henkisen stressin kannalta.
Melko moni (42 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista) kokee nimittäin suurten ostospäivien synnyttävän aina tai välillä paineen ostaa itsekin jotain. 12 prosentille vastaajista alennusmyynnit saattavat tuottaa stressiä tai kuormitusta.
Hintaoppaan tutkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 11.10.–14.10.2021. Verkkokyselyyn vastasi 1000 18–75-vuotiasta suomalaista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.
Eniten henkistä stressiä aiheuttavat tilanteet, joissa pitäisi erottaa oikeasti hyvät tarjoukset muista tarjouksista ja hoksata, mitkä hinnoista ovat todella edullisia.
Lue myös: Näin löydät parhaat tarjoukset Black Friday -hulinoista – tee tietyt asiat jo ennen suurta tarjouspäivää
Tässä tapauksessa tuotetta ei kannata ostaa
Kyselytutkimuksen aihepiiriä kommentoi tiedotteessa talouden psykologiaan erikoistunut erikoispsykologi , jonka mielestä alennusmyynnit hämärtävät kuvaa tuotteen todellisesta arvosta. Hänen mukaansa ihmiset miettivät seuraavia asioita: Mitä olen valmis maksamaan tuotteesta? Minkä arvoinen tuo minulle on? Miten paljon olen valmis tekemään töitä sen eteen? Mikä on suurin hinta, jonka voisin siitä maksaa?
