Voiko nettikauppaan saada "bannit"? Miten paljon palautuksia on liikaa? Selvitimme.
Lontoolaisnaisen shoppailulle tuli stoppi, kun hän sai niin kutsutut bannit verkkokauppaan. Tskenya-Sarah Frazer, 31, kertoi The Tabille ostaneensa usein vaatteita Asokselta.
Palautukset liittyivät kokoon, sillä Frazer on isokokoinen, ja ostaa siksi yleensä useita eri kokoja nähdäkseen, mikä niistä on sopivin. Ostoksia Frazer teki yleensä neljästi vuodessa, noin 2 000 punnalla eli noin 2 300 eurolla per kerta.
Lue myös: Ultrahalpa Temu koukuttaa – näin verkkojätti manipuloi ostajaa
Asos kuitenkin ilmoitti Frazerin ostoskäyttäytymisen rikkoneen yhtiön käyttösääntöjä. Frazer sai omien sanojensa mukaan ikuisen porttikiellon Asoksen nettikauppaan. Yhtiö ilmoitti banneista sähköpostitse.
Mutta miten paljon palautuksia on liikaa? Päätimme selvittää, voiko tuotteita todella palauttaa liian suuren määrän.
Zalando: Pieni ryhmä asiakkaita väärinkäytti palautusmahdollisuutta
Zalandolta kerrotaan, että vaikka yhtiö on viime vuosina kasvanut, palautusprosentti on pysynyt suhteellisen vakaana.
– Keskimäärin 50 prosenttia tilatuista tuotteista palautetaan, kun huomioidaan kaikki markkina-alueemme. Emme kuitenkaan raportoi yksittäisten markkinoiden palautusprosentteja, Zalandolta kerrotaan sähköpostitse.
Yhtiö kertoo tunnistaneensa vuoden 2025 "pienen ryhmän asiakkaita, jotka väärinkäyttivät palautusmahdollisuutta ja osoittivat suhteettoman suurta palautuskäyttäytymistä".

